Mainos

Edesmennyt Amy Winehouse kieltäytyi terapiasta

Edesmenneen laulajan Amy Winehousen lääkäri on paljastanut, että tähti kieltäytyi terapiasta, jota hänelle tarjottiin.

Edesmenneen Amy Winehousea hoitanut lääkäri Christina Romete on paljastanut, että psykiatrit ja psykologit arvioivat Winehousen kunnon viime vuonna, mutta tähti kieltäytyi terapiasta, jota hänelle tarjottiin alkoholiongelmansa hoitoon.

– Amy vastusti kaikkea psykiatrista hoitoa. Hän oli yksi älykkäimmistä ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän oli hyvin päättäväinen ja halusi tehdä kaiken omalla tavallaan. Tämä koski myös terapiaa, mistä hänellä oli hyvin tiukat näkemykset, Romete kertoo.

Romete myös väittää ettei ollut huolissaan ajatuksesta, että Winehouse riistäisi oman henkensä, sillä tämä oli tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia kuolemaansa edeltävänä iltana.

– En pitänyt häntä itsetuhoisena, sillä hän odotti innoissaan tulevaa, ja keskustelimme hänen tulevista syntymäpäiväjuhlistaan. Hän oli aiemmin sanonut ettei halua kuolla, ja juuri kuolemaa edeltävänä iltana hän sanoi minulle: "En ole saavuttanut asioita, mitkä haluaisin".


MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.