Duffy katosi täysin julkisuudesta vuosia sitten – avautuu nyt järkyttävästä syystä: "Minut raiskattiin, huumattiin ja pidettiin vankina"

Duffy kertoo Instagram-tilillään joutuneensa järkyttävän kokemuksen uhriksi, minkä takia hän ei ole ollut julkisuudessa vuosiin.

Walesilainen laulaja Duffy, oikealta nimeltään Aimee Anne Duffy, nousi suureen julkisuuteen vuonna 2008 albumillaan Rockferry. Tuolloin laulajan suurin hitti oli kansainvälistä suosiota nauttinut kappale Mercy

Duffy oli suuren huomion kohteena muutaman vuoden ajan, mutta vuoden 2015 tienoilla hän katosi julkisuudesta täysin. 

Tiistaina 25. helmikuuta 35-vuotias Duffy julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän paljastaa järkyttävän syyn sille, miksi hän katosi julkisuudesta vuosia sitten. 

– Minut raiskattiin, huumattiin ja pidettiin vankina päivien ajan. Tottakai selvisin. Toipuminen vei aikaa. Ei ole mitään kevyttä tapaa sanoa sitä. Mutta voin kertoa teille, että viime vuosikymmenen aikana kului tuhansia ja tuhansia päiviä, kun halusin tuntea auringonpaisteen sydämessäni jälleen, ja nyt se paistaa. 

Laulaja kertoo päivityksessään olevansa tällä hetkellä turvassa ja kunnossa. Duffy kertoo myös, että hän tapasi toimittajan, jolle hän koki viime kesänä voivansa kertoa kokemuksestaan.

– Hän oli kiltti ja tuntui niin ihmeelliseltä puhua viimeinkin. 

Päivityksen mukaan tulevien viikkojen aikana Duffy tulee julkaisemaan aiheesta haastattelun. Hän kertoo seuraajilleen, että mikäli heillä on kysymyksiä aiheesta, hän haluaa vastata niihin kyseisessä haastattelussa. 

Duffy ei kerro tarkemmin päivityksessään milloin hänen kuvaamansa tilanne on tapahtunut. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.