Donald Trump ei aio osallistua republikaanien vaaliväittelyihin

Ex-presidentti perusteli päätöstään gallup-kannatuksellaan ja sillä, että hänen mukaansa kansa tietää hänen menestyksensä presidenttinä.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump aikoo jättää välistä republikaanien vaaliväittelyt.

Trump viestitti asiasta omassa sosiaalisen median kanavassaan Truth Socialissa.

Ex-presidentti perusteli väittelyistä poisjättäytymistä sillä, että hänen mukaansa kansa tietää kuka hän on ja kuinka hän menestyi presidenttinä.

Trump mainitsi myös CBS-kanavan sunnuntaina julkaiseman mielipidemittauksen, jonka mukaan republikaanien todennäköisistä esivaaliäänestäjistä 62 prosenttia äänestäisi hänet taas puolueen ehdokkaaksi. Toiseksi eniten kannatusta keräsi Floridan osavaltion kuvernööri Ron DeSantis, jota äänestäisi kyselyn mukaan 16 prosenttia vastaajista.

– Siksi en aio osallistua väittelyihin, Trump kirjoitti.

Republikaanien kärkiehdokkaiden ensimmäinen vaaliväittely on tarkoitus järjestää keskiviikkona.

Puolue valitsee presidenttiehdokkaansa esivaaleissa ensi vuoden alkupuoliskolla.

Trumpia vastaan on nostettu neljä eri oikeusjuttuja, joissa on yhteensä useita kymmeniä eri rikossyytekohtia.

Trumpia syytetään muun muassa vaalirikoksista vuoden 2020 presidentinvaaleissa, maanpuolustussalaisuuksien säilyttämisestä vakoilulain vastaisesti ja salaisten asiakirjojen hallussapidosta.

Lue myös:

    Uusimmat