Norja/Ruotsi/Tanska/Saksa/Ranska 2002. Ohjaus: Ole Bornedal. Käsikirjoitus: Ole Bornedal ja Jonas Cornell, Herbjorg Wassmon romaanin pohjalta. Tuotanto: Axel Helgeland ja Paulo Branco. Kuvaus: Dan Laustsen. Leikkaus: Thomas Krag. Pääosissa: Maria Bonnevie, Gerard Depardieu, Christopher Eccleston, Bjorn Floberg, Pernilla August, Hans Matheson, Amanda Jean Kvakland. Kesto: 125 min.
Vahvojen naisten kuvauksia ei ole elokuvankaan puolella liikaa. Siksi on positiivista, että norjalaisen Ole Bornedalin ohjaaman Dinan pääosassa on äärimmäisen voimakas ja kompleksinen nuori nainen, joka ei perinteisiä malleja kumartele. Kotimaassaan ennätysmäiset katsojaluvut kerännyt periodidraama on kuitenkin varsin ristiriitainen katsomiselämys. Sen pahin vika on uskottavuuden puute.
Herbjog Wassmon romaaniin perustuva tarina sijoittuu 1840-luvun Pohjois-Norjaan: pieni Dina-tyttö saa elämänsä trauman aiheuttaessaan tahattomasti äitinsä (Pernilla August) kuoleman. Hän sulkeutuu omaan erikoislaatuiseen maailmaansa eikä tule kuorestaan muuta kuin selloa soittaessaan. Ankara ja väkivaltaisuuteen taipuva isä (Bjorn Floberg) kantaa tyttärelleen kaunaa, mutta varttuessaan tämä oppii pitämään puoliaan. Dinasta (Maria Bonnevie) kehkeytyy riuska ja pidäkkeetön voimanainen, jolle musiikki ja seksuaaliset ilot tarjoavat lohtua.
Kosijaksi saapuu varakas Jacob (Gerard Depardieu), joka kuitenkin pian hukkuu nuoren vaimonsa voimaan. Samoin näyttää käyvän kaikille Dinan läheisille; he joko kuolevat tai kokevat jonkin muun dramaattisen kohtalon. Näin käy Dinaan rakastuneelle tallirenki Tomasille (Hans Matheson) ja Amerikkaan muuttoa suunnittelevalle kieronkatkeralle Nielsille (Mads Mikkelsen), joka purkaa riittämättömyyttään viinalla ja nyrkillä. Jonkinlaisen käänteen päähenkilön myllerryksiin tarjoaa Venäjältä saapuva salaperäinen Leo Zhukovsky (Christopher Eccleston); mutta mitä tämä karismaattinen bisnesmies lopulta haluaa? Ja onko hän oikeasti punainen anarkistivakooja?
Traagiset ja vielä traagisemmat tapahtumat seuraavat toisiaan sellaisella ryminällä että heikompaa huimaa. Äidin väkivaltainen kuolema ja aviomiehen väkivaltainen kuolema eivät toki riitä, asiaan kuuluu myös raiskausta, keskenmenoa, vankilaa ja teloitusta. Paha on Tosi Pahaa, eikä mustan ja valkoisen väliin juuri jää sävyjä. Kun mahtipontinen kertojaääni vielä jankuttaa elokuvan kohtalonomaista nimilausetta "I am Dina" ja yltiöpateettinen musiikki pauhaa taustalla, tahatonta komiikkaa ei voi välttää. Uskottavuus ja sen myötä koskettavuus kärsii myös kieliongelman vuoksi: on kiusallista kuunnella norjalais- ja venäläishenkilöiden suuhun tupattua amerikanenglantia.
