Davidilla on menossa jo 55:s Fiat – nostaa suosikkiautokseen todellisen yllätyksen: "Olihan se ruma, mutta..."

Euralainen Lada-harrastaja on omistanut elämänsä aikana reilusti toistasataa Lada-kaunotarta 1:41
Myös euralaista Matias Kylänpäätä voi perustellusti kutsua merkkiuskolliseksi. Hän on omistanut elämänsä aikana yli sata Ladaa, eikä merkki ole ihan heti vaihtumassa.

Fiat kertoo tiedotteessaan brittimiehestä, jolla on hyvin ainutlaatuinen suhde italialaismerkin autoihin.

David Franklinin, 84, ja Fiatin yhteinen taival alkoi tasan 60 vuotta sitten, kun mies pääsi autovalmistajan leipiin vuonna 1962.

Ensimmäisen Fiatinsa, takamoottorisen ja kaappariovilla varustetun 500D:n, David osti seuraavana vuonna, ja sen jälkeen torinolaismerkin autoja on ollut hänen allaan kymmeniä.

David arvelee ajaneensa autoillaan yhteensä noin miljoona kilometriä. Ajokilometrejä ei tosin ole yhtä autoa kohden kertynyt kovinkaan paljon, sillä Fiateja Davidilla on ollut vuosien varrella yhteensä peräti 55.

Tällä hetkellä miehellä on 500e-sähköauto. Kovin yllättäen hän kuitenkin nimeää suosikkiautokseen maailman rumimmaksikin autoksi haukutun Multiplan.

– Se oli kaikkein käytännöllisin ja hyödyllisin. Olihan se ruma, mutta sinne mahtui kuusi ihmistä, David totesi brittilehti The Sunille viime kesänä.

Artikkeli jatkuu kuvien alla.

Suomalaiset ovat Mersu- ja Toyota-kansaa

Suomessa kaikkein merkkiuskollisimmat asiakkaat löytyvät Danske Bankin viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan Mercedes-Benziltä, Toyotalta, Volvolta, Audilta ja BMW:ltä.

Vuonna 2019 kerroimme niin ikään varsin merkkiuskollisesta kaverista, parikymppisestä Matias Kylänpäästä, joka on omistanut elämänsä aikana pitkälti toistasataa Ladaa.

– Äitini sanoi ajokortin saatuani, että kyllä se meidänkin poika vielä joskus ostaa jonkun kunnon auton. Olen sanonut, että ajan Ladalla niin kauan kuin bensaa jakajasta saa, nuorimies naurahti MTV Uutisten haastattelussa.

Katso Matiaksen haastattelu artikkelin yläpuolella olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat