Cristal Snow avautuu koulukiusaamisesta – koki fyysistä väkivaltaa ja vainoamista: "Pelkäsin kuollakseni vessoja ja pukuhuoneita"

Juontaja Cristal Snow muistelee omaa kouluaikaansa sosiaalisessa mediassa

Vantaan Kytöpuiston koululla välitunnilla tiistaina 15. päivä syyskuuta tapahtunut pahoinpitely sai paljon julkisuutta sosiaalisessa mediassa, kun pahoinpidellyn pojan isosisko kirjoitti tapahtumasta Facebookiin. Lisäksi pahoinpitelystä kuvattiin video, jossa näkyy, kuinka poikaa kuristetaan. Koulukiusaaminen on ollut ympäri Suomea otsikoissa viime päivinä.

Juontaja Cristal Snow muistelee Instagram-tilillään omaa kouluaikaansa, joka ei ollut niin ruusuinen. Hän julkaisi itsestään kuvan, jossa on viidennellä luokalla.

– Muistan kuinka kouluun meneminen pelotti varsinkin jos jouduin menemään yksin. Joskus odotin niin kauan että mieluummin myöhästyin koulusta kuin vahingossa törmäisin kiusaajiini, Cristal aloittaa kirjoituksen.

Poikajengit huutelivat ja seurasivat nuorta miestä. Snow’lla oli kuitenkin ystäviä, jotka puolustivat häntä. Silti pelotti.

– Vessoja pelkäsin ala-asteella kuollakseni. Samoin pukuhuoneita. Harvoin koin fyysistä väkivaltaa, mutta ne kerrat kun kimppuuni käytiin ovat piirtyneet mieleeni vahvasti.

– Eräänä talvena kiusaajani saivat idean heitellä lumipallojen sisällä kookkaita kiviä. Yksi niistä osui päähäni. Pahinta mulle oli, se että mua vainottiin. Henkisesti pahoinpideltiin.

Snow kävi juttelemassa kiusaamisesta koulukuraattorille.

– Järkyttävintä mikä mua puistattaa tänäkin päivänä oli tyyli millä kiusaamiseen yritettiin puuttua. Kävin koulukuraattorilla istumassa ja mulle annettiin neuvoja miten selvitä kiusaamisesta? Ehkä sä pukeutumisellasi tai maneereillasi myös haet huomioo? Yritä vältellä heitä.

– Muistan aina sen viimeisen kerran yläasteella kun lähdin kiroillen pois kuraattorin luota: ’mitä vittua mä täällä istun? Mä en ole tehnyt mitään pahaa? Miksi ne ei istu täällä jotka mua kiusaa?!’

Koulukiusaaminen on jättänyt traumat ja se vaikuttaa miehen elämään vielä tänäkin päivänä.

– Nykypäivänäkin kun näen suuren ryhmän miehiä kadulla: vaihdan kadun puolta jos vaan pystyn. Kun näen, vaikkakin hyvin harvoin, Kankaanpäässä vanhoja kiusaajiani, saan fyysisiä reaktioita.

Viiden jälkeen koulukiusaamisen erikoisohjelma perjantaina 25.9 kello 17 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat