Poliisi on jatkanut Kytöpuiston koululla tapahtuneen väkivallanteon selvittämistä ja jututtanut kaikkia tapahtuman osapuolia. Pahoinpitelyn uhriksi joutuneen lapsen sisko kertoo MTV:lle, ettei pikkuveli ole pystynyt palaamaan kouluun tapahtumien takia.
Kuudesluokkalainen poika joutui 15. syyskuuta pahoinpitelyn uhriksi Vantaan Kytöpuiston koululla kesken välitunnin.
Pahoinpitely sai runsaasti julkisuutta sosiaalisessa mediassa, kun sisko kirjoitti asiasta Facebook-sivuilleen.
Lue myös: Kuudesluokkalaiset pahoinpitelivät 11-vuotiaan pojan tajuttomaksi vantaalaiskoulussa – kiusaaja kuvasi kaiken videolle
Asian tutkinnanjohtaja Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisi on nyt kuullut sekä tekijöitä että pahoinpitelyn uhria.
Poliisin mukaan kaikkiaan neljää henkilöä epäillään osallisuudesta pahoinpitelyyn.
Tapahtumien kulku on poliisille jo pääosin selvillä. Kauppisen mukaan osapuolten välillä on ollut jonkinlaista erimielisyyttä ennen väkivaltaa.
– Uhri on kaadettu maahan ja häneen on kohdistettu väkivaltaa muun muassa potkaisemalla, Kauppinen kuvailee.
"Väkivallan kierre tulee katkaista"
Lisäksi pahoinpitelystä kuvattiin video, jossa näkyy, kuinka poikaa kuristetaan. MTV on nähnyt tapahtumista kuvatun videon.
– Tämä on hyvin vakava asia ja siihen tulee suhtautua vakavasti. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja tekee yhteistyötä koulun ja muiden viranomaisten kanssa. Väkivallan kierre on tärkeää katkaista, Kauppinen kuvaa poliisin toimia.
Pojan isosisko kertoo MTV:lle, että perhe osallistui eiliseen keskustelutilaisuuteen. Paikalla oli poliisin lisäksi rehtori, luokanopettaja sekä muuta koulun henkilökuntaa.
– Minut oli kutsuttu paikalle, mutta lopulta en saanut osallistua palaveriin. Rehtorin kanssa oli ensin sovittu, että osallistun ja sitten tätä olikin muutettu ilman, että meille ilmoitettiin.
– Poliisi pyysi minua poistumaan ja sanoi syyksi myös sen, että olin puhunut asiasta julkisuudessa.

