Arttu Wiskari puhuu koulukiusaamisesta – haluaisi kasata kokoon poppoon, joka kävisi kouluissa puhumassa: "Tämä kaikki tehdään veloituksetta ja ilman medianäkyvyyttä"

Koulukiusaaminen on ollut ympäri Suomea otsikoissa viime päivinä.

Vantaan Kytöpuiston koululla välitunnilla tiistaina 15. päivä syyskuuta tapahtunut pahoinpitely sai paljon julkisuutta sosiaalisessa mediassa, kun pahoinpidellyn pojan isosisko kirjoitti tapahtumasta Facebookiin. Lisäksi pahoinpitelystä kuvattiin video, jossa näkyy, kuinka poikaa kuristetaan. MTV on nähnyt tapahtumista kuvatun videon.

Asian tutkinnanjohtaja Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisi on nyt kuullut sekä tekijöitä että pahoinpitelyn uhria.

Suosikkilaulaja Arttu Wiskari on järkyttynyt koulukiusaamistapauksesta ja ottaa asiaan kantaa Facebook-kirjoituksessaan. Hän on saanut kuulla, että myös hänen naapurin 9-vuotiasta tyttöä on kiusattu koulussa.

– Jokaisella lapsella pitää olla oikeus turvalliseen opiskeluun, oli sitten kyse koulu- tai kotimatkasta. Meidän pitää ottaa vastuu tästä asiasta, oli meillä itsellämme lapsia tai ei ja yrittää saada tähän muutos. Kiusaaminen ei ole siistiä!

– Mä en varsinaisesti nauti julkisuudesta ja puhun siitä usein myös avoimesti, mutta nyt mietin voisiko siitä olla hyötyä tämmöisessä asiassa? Voisinko minä vaikuttaa ja auttaa koululaisia ymmärtämään, että kiusaaminen voi olla monen kohdalla elinikäinen trauma.

Wiskari haluaa käyttää julkisuutta hyväksi hyvän asian puolesta.

– Mä mietin, että kasaisin joukon mulle ja muillekin tunnettuja ihmisiä, jotka kävisi oman koulunsa luona puhumassa kiusaamisesta. Kaikki tehdään veloituksetta ja ilman medianäkyvyyttä.

– Olisiko jollain ammattilaisella antaa mulle vinkkejä miten tämä kannattaisi hoitaa? Tarvitsisin ohjeistusta ainakin koulujen ja tietysti terveydenalan ammattilaisilta, että miten tämmöinen kokonaisuus kannattaa hoitaa.

Wiskari toivoo joka aamu, kun oma ekaluokkalainen lähtee reppuselässä kouluun, että päivä menisi hyvin.

– On hienoa, että joka päivä kun kysyn, että ”oliko koulussa kivaa” vastaukseksi saan jonkun jännittävän tarinan uudesta kaverista tai erikoisesta aarteesta, joka on löydetty metsästä. Tämä mielihyvä kuuluu mielestäni jokaiselle vanhemmalle.

Wiskari heittää kirjoituksessaan haasteen kollegoilleen.

– Olen huolissani ja toivon, että moni muu on myös. Lähtisikö näin alkuun vaikka Antti Ketonen ja Pete Parkkonen mukaan?

Viiden jälkeen koulukiusaamisen erikoisohjelma perjantaina 25.9 kello 17 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat