Coloradon joukkosurman ensimmäinen uhri haudattiin

Auroran verilöylyn uhrien muistoksi pystytettyjä ristejä.
Auroran verilöylyn uhrien muistoksi pystytettyjä ristejä.EPA
Julkaistu 26.07.2012 02:53(Päivitetty 30.07.2012 01:06)

Yhdysvaltain Aurorassa elokuvateatterissa tapahtuneen joukkosurman ensimmäinen uhri on haudattu.

51-vuotias Gordon Cowden oli vanhin viime perjantaina uuden Batman-elokuvan ensi-illassa Coloradon osavaltiossa Aurorassa tapahtuneen ammuskelun uhreista. Hänet haudattiin paikallista aikaa eilen.

Kiinteistöjen arvioitsijana työskennellyt Cowden oli ensi-illassa lastensa kanssa, jotka selvisivät vahingoittumattomina.

Hautajaisseremonia oli suljettu medialta.

Paikallista aikaa tänään joukkosurman uhreista on määrä haudata 23-vuotias opiskelija Micayla Medek.

Ensi viikolla suunnitellaan haudattavan 26-vuotias kahden lapsen isä Jon Blunk Renossa Nevadassa. Blunk palveli kolmeen kertaan Yhdysvaltain merivoimissa Persianlahdella vuosina 2004-2009. Hän saakin hautajaisiinsa täydet sotilaalliset kunnianosoitukset.

24-vuotias opiskelija James Holmes tappoi 12 ihmistä ja haavoitti 58:ää ammuskeltuaan silmittömästi elokuvateatterin salissa.

(MTV3 – AFP)

Batman-ammuskelija varoitti aikeistaan postipaketissa (25.7.)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat