Batman-ammuskelija varoitti aikeistaan postipaketissa

Denverin verilöylystä epäilty James Holmes.
Denverin verilöylystä epäilty James Holmes.AP Graphics Bank
Julkaistu 25.07.2012 23:16(Päivitetty 30.07.2012 01:06)

Auroran ampumisista epäilty jätti hyytävän varoituksen aikeistaan ennen kuin hän ampui 12 ja haavoitti 58:aa elokuvateatterissa Yhdysvalloissa, kertoo amerikkalaismedia Fox News.

Fox Newsin mukaan 24-vuotias James Holmes kertoi suunnitelmistaan muistikirjassa, joka löydettiin yliopiston postihuoneesta löydetystä paketista.

Paketti oli osoitettu psykiatrille, joka toimii professorina ampujan opinahjossa Coloradon yliopistossa.

– Siellä oli piirroksia siitä, mitä hän aikoi tehdä -- piirustuksia ja kuvituksia massamurhasta, nimetön poliisilähde kertoi.

Yhden lähteen mukaan postipaketti oli ilmeisesti saapunut postinkäsittelyyn yli viikkoa ennen ammuskelua. Toisen lähteen mukaan ei voida varmistaa, että paketti oli tullut postinkäsittelyyn ennen ammuskelua.

Toistaiseksi ei vielä pystytä sanomaan, miksi pakettia ei ollut toimitettu tai olisiko sen saapuminen voinut estää veriteon.

(MTV3 - STT - AFP)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat