Bussin kokoinen alus vie tarvikkeita avaruusasemalle

Eurooppalainen huoltoalus nousi tänään Etelä-Amerikasta neitsytmatkalleen kohti kansainvälistä avaruusasemaa. Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisi miehittämättömän aluksen Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guayanasta.

Kaksikerroksisen bussin kokoista järkälettä kutsutaan Jules Verneksi. Se painaa rahtinsa kanssa 20 tonnia ja on kymmenen metriä pitkä sekä yli neljä metriä leveä. Alus saapuu perille vasta ensi kuun alussa, koska sitä testataan avaruudessa ennen automaattisesti tapahtuvaa telakoitumista.

Lisäksi lähdössä olevan Endeavour-sukkulan astronauttien täytyy saada työnsä ensin päätökseen avaruusasemalla. Endeavour aiotaan laukaista avaruuteen tiistaina Floridasta.

- Telakoitumisen on onnistuttava äärimmäisen tarkasti. Tekniikan on oltava täydellisessä kunnossa, jos aiomme mennä vielä kuuhun tai Marsiin, huomautti astronautti Jean-Francois Clervoy.

Automaattisen huoltoaluksen eli ATV:n (Automated Transfer Vehicle) lastina on yli seitsemän tonnia ruokaa, vettä, varaosia ja muita tarvikkeita. Se on avaruusasemalla noin puoli vuotta.

Alus tuhoutuu palatessaan ilmakehään

ATV:tä voidaan käyttää vain kahteen kertaan: rahdin viemiseen ja jätteiden tuomiseen, koska alus tuhoutuu paluumatkallaan ilmakehässä. Mahdollisen avaruusromun pitäisi pudota Tyyneenmereen. Rakenteilla on ainakin neljä samantyyppistä alusta. Kunkin kokoaminen ja laukaisu maksaa satoja miljoonia euroja.

- Ranska ja Saksa vaikuttivat ratkaisevasti tämän avaruusaluksen rakentamiseen. Niitämme nyt yhteistyön satoa, iloitsivat Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner ja eurooppaministeri Jean-Pierre Jouyet yhteisessä lausunnossaan.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy hehkutti puolestaan laukaisua merkittäväksi eurooppalaiseksi satsaukseksi avaruusaseman toiminnassa.

Avaruusasema kiertää Maata noin 400 kilometrin korkeudessa. Aseman voi kirkkaana yönä nähdä jopa paljaalla silmällä, kun se kulkee tähdenlennon kaltaisena taivaan halki.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat