Brittirouva vei kirppikseltä ostamansa "rihkaman" arvioitavaksi – todellinen arvo mykisti kaikki

Koru-ja asustesuunnittelija Jenni Ahtiainen menetti kuulonsa ja sen pohjalta syntyi menestystarina. 18:16
Koru- ja asustesuunnittelija menetti kuulonsa ja sen pohjalta syntyi menestystarina.

Brittirouva ei ollut tiennyt, että hänen hallussaan vuosia ollut timantti oli hyvinkin arvokas, kertoo BBC.

Brittiläinen noin 70-vuotias nainen tyhjensi kotiaan tavaroista Northumberlandissa ja oli aikeissa heittää pois timantin, jonka hän uskoi olevan pelkkää rihkamaa. Hän oli ostanut sen vuosia sitten kirpputorilta.

Timantti oli vähällä päätyä roskiin

Rouva oli tuonut korun arvon tutkittavasti paikalliseen Featonby's Auctioneers -huutokauppaan. Hän oli säilyttänyt sitä laatikossa, jossa oli kaikenlaisia muitakin koruja.

Huutokauppias Mark Lane kertoo, että kyseinen rouva halusi pysyä nimettömänä. Rouva ei pystynyt muistamaan, mistä ja milloin hän oli timantin ostanut.

– Hän oli aina käynyt kirppiksillä ja ostanut kaikenlaista. Mutta hän ei ollut koskaan ajatellut tuon olevan aito timantti.

– Hän kertoi meille tyhjentäneensä kotiaan tavaroista ja miltei heittäneensä tuon roskikseen. Hänen naapurinsa ehdotti kuitenkin, että hän voisi tuoda esineet meille arvioitavaksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tämä arvokkaaksi osoittautunut timantti oli melko iso kivi, suurempi kuin yhden punnan kolikko. Lane ajatteli sen olevan cubic zirkonia -kiveä. Se lojui hänen pöydällään pari kolme päivää ennen kuin hän päätti tutkia sitä tarkemmin.

– Lähetimme sen yhteistyökumppaneillemme Lontooseen. Sen jälkeen sitä tutkivat asiantuntijan Belgian Antwerpenissa. He vahvistivat, että kyseessä oli 34 karaatin timantti.

Timantin arvo on kahden miljoonan punnan eli noin 2 362 500 euron luokkaa.

Todellinen yllätys

Lane kertoo, että timantin todellinen arvo tuli täytenä sokkina. 

– Tämä rouva tuli paikalle mukanaan laukullinen koruja. Hän oli ajatellut tuovansa ne tänne ollessaan muutenkin ohikulkumatkalla, kun hänellä oli tapaaminen toisella puolen kaupunkia.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Se oli ollut samassa laatikossa hänen vihkisormuksensa sekä joidenkin ei-niin arvokkaiden korujen kanssa.

Lane on pyörittänyt huutokauppaa viitisen vuotta. Hänellä ei ole ollut koskaan myynnissä yhtä arvokasta esinettä.

Timantti aiotaan myydä huutokaupassa 30. marraskuuta. Sitä ennen sitä pidetään lukkojen takana Lontoon Hatton Gardenissa.

Lähteet: BBC, New York Post

Lue myös:

    Uusimmat