Brittiopettaja haukkui 13-vuotiasta ja pilkkasi selluliitteja

Englantilainen koulutyttö joutui traumaattisen kiusaamisen uhriksi, kun opettaja haukkui hänen pukeutumistyyliään "huorahtavaksi", kertoo Daily Mail.

Pahaa-aavistamaton Aisher Smyth, 13, tuunasi koulupukunsa hameen tyyliinsä sopivammaksi - siis lyhyeksi. Tytön opettajalla oli kuitenkin tyly mielipide neidon tyylitajusta.

– Näytät lutkalta. Eikä hame paranna selluliittejasi, opettajan kerrotaan todenneen.

Pelkkään kolmetoistavuotiaan sanaan ei tarvitse uskoa, sillä opettajan "neuvon" kuulivat myös oppilastoverit ja henkilökunnan jäsenet.

Aisherin äiti kommentoi kohahduttavaa lainausta sanomalla, että näin ällöttävää kielenkäyttöä voisi odottaa kanssaoppilailta, muttei sentään opettajilta.

– Aisherilla on reidessään syntymämerkki, jota kenties voisi erehdyksessä luulla selluliitiksi, hän selventää.

Se, että opettaja teki tällaisen huomion, on todella järkyttävää. Aisher oli tolaltaan. Opettajien kuuluisi rakentaa lastemme itsetuntoa tulevaa varten, ei puhua heille halveksuvaan sävyyn.

"Valitettavaa"

Opettaja on pahoitellut sanomaansa kirjallisessa anteeksipyynnössä. Hän kertoo hermostuneensa oppilaansa haluttomuuteen rullata hametta hieman alemmas. Opettajaa ei tulla erottamaan, mutta jonkinlaisia kurinpitotoimia on luvassa.

Kaikkia koulun työntekijöitä karkea kieli ei tunnu koskettavan: koulun vanhempi opettaja kirjoitti Smytheille anteeksipyyntökirjeen, jossa hän väitti, etteivät opettajan sanat olleen Aisherille tarkoitettuja!

– Minusta on valitettavaa, että tällaisia kommentteja tehtiin oppilaiden kuulten. Ymmärrän, miksi Aisher koki niiden koskevan itseään. En usko, että kommentit oli tarkoitettu Aisherille, mutta tunnen myötätuntoa, hän toteaa.

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat