USA 1998. Ohjaus: Stephen Norrington. Käsikirjoitus: David S.Goyer. Kuvaus: Theo Van De Sande, A.S.C. Leikkaus: Paul Rubell, A.C.E. Lavastus: Kirk M. Petrucelli. Musiikki: Mark Isham. Tuotanto: Peter Frankfurt, Wesley Snipes, Robert Engelman. Pääosissa: Wesley Snipes, Stephen Dorff, Kris Kristofferson, N´Bushe Wright, Donal Logue, Udo Kier, Arly Jover, Traci Lords.
Sarjakuvia valkokankaalle -sarja saa jatkoa Marvelin Bladella. Leffan osatuottajana häärinyt Wesley Snipes on tehnyt itsestään Stephen Norringtonin ohjauksessa huumorintajuttoman heinäseipään, joka kutsumuksenaan lahtaa vampyyrejä. Suurta sarjakuvafilosofointia ja puisevaa väkivaltaa sotkeva pätkä voinee niittää camp-mainetta pökkelömäisellä machoilullaan, mutta muuten joitakin erikoisefektejä lukuunottamatta Blade on melkoista ongelmajätettä.
Wesley Snipes on siis Blade, puoliksi vampyyri. Mies jahtaa öiseen aikaan näitä Draculan urbaaneja jälkeläisiä kaverinsa Whistlerin (Kristofferson) avustuksella. Äijillä on vehkeet tietenkin miestä myöten, tallista löytyy valkosipuliuutetta ja hopealuoteja. Hommaan sotkeutuu pureman saanut naislääkäri (Wright), joka liittyy lahtareihin, kun taas verenimijöiden puolella puremastaan jalostunut Deacon Frost päättää ottaa vallan käsiinsä ja kutsua paikalle myyttisen Verijumalan, mikä ei onnistu ilman Bladen uhrausta.
On kieltämättä liikuttavaa, miten miehet kykenevät pudottelemaan vakavalla naamalla höttöä vampyyrien metafysiikasta. Mikä menee läpi sarjakuvan sivuilla ei välttämättä tunnu yhtä vakuuttavalta valkokankaalla. David S. Goyerin aiemmin kynäilemä Dark City kumpusi myös hyvin sarjakuvamaisesta asetelmasta, mutta liekö sitten Stephen Norrington niin paljon Alex Proyasia huonompi ohjaaja, että Bladen synkistely tahtoo vain venyttää suupieliä tahattomalla komiikallaan.
Ainoa missä on onnistuttu ovat erikoistehosteet. Alkukohtaus, jossa Bladen yöklubin sprinklereitten ruiskuttamasta verisateesta yllättämät vampyyrit poksahtelevat keltaharmaaksi hiilipölyksi, on kieltämättä tehokas. Siihen se sitten jääkin.