Biden sanoi Trumpia tv-väittelyssä valehtelijaksi ja pelleksi – Trump pilkkasi runsaasta maskin käytöstä

Yhdysvaltain presidentinvaalien ensimmäisestä tv-väittelystä tuli täydellisen kaoottinen näytelmä. Syynä oli presidentti Donald Trump, joka puhui lähes jatkuvasti vastaehdokkaansa Joe Bidenin puheenvuorojen päälle eikä noudattanut moderaattorin kehotuksia.

Biden pyrki enimmäkseen pysymään tyynenä ja olemaan tarttumatta kaikkiin Trumpin heittoihin. Hän pääsi kuitenkin muutamaan otteeseen kuittaamaan takaisin suorasukaisesti.

Biden muun muassa kutsui Trumpia valehtelijaksi väittelyn alkuvaiheessa.

– Kaikki tietävät että hän on valehtelija. En yritäkään tarttua hänen valheisiinsa, Biden sanoi kun Trump heitteli hänelle väitteitä ehdokkaiden puhuessa terveydenhuollosta.

– Kuuletteko tätä pelleä? Biden sanoi hetkeä myöhemmin. Silminnähden turhautunut Biden totesi presidentille jopa, että "turpa kiinni."

Trump teki myös väittelyn moderaattorin, Fox Newsin Chris Wallacen työn vaikeaksi puhumalla hänen päälleen ja siirtymällä jatkuvasti aiheesta toiseen. Wallacen yrittäessä saada Trumpin vastaamaan hänen kysymykseensä terveydenhuollosta moderaattori sanoi presidentille "sinä väittelet hänen kanssaan, et minun."

Wallace sai sosiaalisessa mediassa kritiikkiä siitä, ettei väittely pysynyt hänen kontrollissaan.

Pilkkasi Bidenia maskin käytöstä

Väittelyn ensimmäinen kysymys koski korkeimman oikeuden tuomarinimitystä. Trump puolusti oman ehdokkaansa Amy Coney Barrettin nimittämistä korkeimpaan oikeuteen ennen vaaleja.

Trump huomautti, että republikaanit voittivat vaalit vuonna 2016 ja että vaaleilla on seurauksia. Vastaehdokas Biden puolestaan sanoi, että asian kanssa pitäisi odottaa vaalien yli, jotta yhdysvaltalaisilla olisi oikeus ilmaista mielipiteensä. Bidenin mukaan presidentti Barack Obaman terveydenhuoltouudistus on vaarassa, jos Barrett nimitetään korkeimpaan oikeuteen.

Kun keskustelu eteni koronavirukseen ja maskien käyttöön, Trump pilkkasi Bidenia siitä, kuinka usein hän käyttää maskia. Presidentti esitteli omassa rintataskussaan olevaa maskia.

– Minulla on maski täällä, käytän sitä, kun tarvitsen sitä. En käytä maskia kuten hän, aina kun näette hänet, 200 metrin päässä ihmisistä, Trump sanoi.

Trump pilkkasi myös Bidenin opiskelusaavutuksia.

– Sinussa ei ole mitään fiksua, Joe, Trump sanoi.

Trump äärioikeistoryhmälle: "Perääntykää ja olkaa valppaita"

Ehdokkaat väittelivät myös Yhdysvalloissa levinneistä poliisin harjoittamaa väkivaltaa ja rasismia vastustavista mielenosoituksista. Biden kritisoi Trumpia jakolinjojen lietsomisesta ja syytti presidenttiä rasismista.

– Sinä se rasisti olet, Biden sanoi presidentille.

Biden sanoi Trumpin pyrkivän hyötymään kaaoksesta ja ettei tämä edes pyri tuomaan ihmisiä yhteen.

Kun Trumpilta kysyttiin, onko hän valmis tuomitsemaan valkoista ylivaltaa tuomitsevat ryhmät, hän sanoi olevansa, mutta viittasi uusnatsijärjestö Proud Boysiin hieman erikoisella tavalla ja käänsi huomion vasemmistoryhmiin.

– Proud Boys – perääntykää ja olkaa valppaita. Mutta jonkun täytyy tehdä jotain Antifan ja vasemmiston suhteen, koska tämä ei ole oikeiston ongelma, presidentti sanoi.

Trump lietsoi epäluottamusta postiääniin

Väittelyn lopussa puhuttiin vaaleista ja Trump toisti väitteensä siitä, että postiäänestys johtaa vaalivilppiin ja huijaamiseen. Trump sanoi myös luottavansa siihen, että korkein oikeus puuttuu vaalivilppiin.Trump on lietsonut viime kuukausina toistuvasti epäluottamusta postiäänestykseen, joka on koronapandemian takia tavallista suuremmassa roolissa.

Erikseen kysyttäessä hän ei sanonut, mitä hän tekisi jos epäilee vaalien lopputulosta vilpilliseksi.

Biden kehotti yhdysvaltalaisia äänestämään ja painotti, että vaalien lopputulos on heidän käsissään eikä Trump voi pysyä vallassa jos hänet äänestetään ulos. Biden sanoi hyväksyvänsä vaalien lopputuloksen, oli se mikä tahansa.

Bidenin ja Trumpin ensimmäinen väittely pidettiin Clevelandissa Ohiossa. Väittelyjä pidetään syksyn aikana yhteensä kolme, seuraava on ohjelmassa 15. lokakuuta.

Lue myös:

    Uusimmat