Big Brotherin myötä Niko Nousiaista fanitettiin kuin supersuosittua artistia. Ohjelma mylläsi hänen elämänsä uuteen uskoon hyvin monella osa-alueella.
Niko Nousiainen osallistui Big Brother -ohjelman kolmannelle tuotantokaudelle vuonna 2007. 24-vuotias nuorukainen asteli BB-taloon kauden 27. päivänä ja selvitti tiensä aina finaaliin saakka sijoittuen kolmanneksi.
Big Brother -kokemusta muistellessaan Nousiainen kertoo MTV Uutisille, ettei aikoinaan hakenut ohjelmaan julkisuuden kiilto silmissään. Hän oli ollut kiinnostunut testaamaan, miten pärjäisi BB-talon kaltaisessa ympäristössä ja voisivatko natsat riittää kenties jopa voittoon saakka.
Nousiainen muistaa, että epätavallisessa BB-ympäristössä tavallisimmat, tylsimmät ja arkisimmat asiat olivat kaikkein parhaita. Hänen mieleensä on piirtynyt esimerkiksi päivä, jolloin asukkaat palkittiin leffaillalla ja irtokarkeilla.
Siinä missä elokuvan katseleminen saattaa tuntua normiarjessa itsestäänselvyydeltä, oli se BB-talossa luksusta.



