Bahrainin GP:n tv-lähetysajat: Valtteri Bottas hakee täyspottia – kaudella 2018 tuli kritiikkiä, vuosi sitten dramaattinen lahja

F1-kauden 15:s ja kolmanneksi viimeinen osakilpailu ajetaan Bahrainissa tulevana viikonloppuna. Mercedeksen Valtteri Bottas on ollut muutamaan otteeseen lähellä voittoa Sakhirin radalla.

Bottas on ajanut Bahrainissa palkinnoille jokaisella Mercedes-kaudellaan. Sesongilla 2017 tuli kolmossija, ja vuonna 2018 Bottas grillasi kisan lopussa Ferrarin Sebastian Vetteliä, joka oli vaikeuksissa kuluneiden renkaiden kanssa, mutta suomalaisen voitto jäi 0,6 sekunnin päähän

Mielipiteet lopputaistelusta vaihtelivat, mutta valtaosa olisi halunnut nähdä Bottakselta röyhkeämpää rynnistystä Vetteliä vastaan. 

Viime kaudella Bahrainin kisa päättyi dramaattisesti: Ferrarin Charles Leclercin auton moottori alkoi oikutella noin kymmenen kierrosta ennen maalia, ja Mercedeksen Lewis Hamilton ja Bottas tulivat ohi kaksoisvoittoon. Bottas jäi Hamiltonista kolme sekuntia. 

Aiemmin Bahrainin GP on ajettu jo kevätkaudella, nyt koronapandemian takia vasta syksyllä. Mestaruustaistelu on jo ratkennut, ja Bottas totesikin hiljattain F1-sarjan haastattelussa, että loppukaudelta voi hakea tulosta ilman paineita. 

Bahrainin GP:n lähetykset C Morella ja MTV3:lla 26.–29.11.

Torstai 26.11.

Klo 22.35 Formulasirkus, MTV3

Perjantai 27.11.

Klo 12.55 F1 Vapaat harjoitukset 1, C More Max
Klo 16.55 F1 Vapaat harjoitukset 2, C More Max
Klo 22.35 F1 Extra, MTV3

Lauantai 28.11.

Klo 10.30 Formula 2  lauantain kisa
Klo 12.55 F1 Vapaat harjoitukset 3, C More Max
Klo 15.00 Ennakkotunnelmat, C More Max ja MTV3
Klo 15.30 Varikkosuora, C More Max
Klo 15.55 F1 Aika-ajot, C More Max
Klo 17.15 F1 Jälkihöyryt, C More Max
Klo 18.30 F1 Paalupaikka, MTV3
Klo 22.35 F1 Extra, MTV3

Sunnuntai 29.11.

Klo 11.55 Formula 2 sunnuntain kisa
Klo 15.00 F1 Ennakkotunnelmat, C More Max ja MTV3
Klo 15.30 F1 Lähtösuora, C More Max
Klo 16.05 F1 Bahrainin GP, C More Max
Klo 18.05 F1 Jälkihöyryt, C More Max
Klo 19.20 F1 Extra, MTV3
Klo 22.35 F1 Bahrainin GP:n kooste, MTV3

Lue myös:

    Uusimmat