Asuntolaina älypuhelimella vain minuuteissa? Digitalisaation uusi aalto voi kohta näkyä myös Suomessa – Ruotsiin se saapui jo

Asunto sijoituskohteena – näin onnistut 18:45
Video: Asunto sijoituskohteena – näin onnistut

Digitalisaatio ja uudet liiketoimintamallit ovat lyömässä läpi myös asuntorahoituksessa ja asuntokaupassa. Tekoäly ja muut uudet teknologiat ovat kuin turbovaihde vanhoille, työläille prosesseille.

Yhdysvalloissa kehitys etenee kovaa vauhtia. Rapakon taakse on syntynyt useita digitaalisella kärjellä ja kevyellä kustannusrakenteella operoivia toimijoita.

Konttoreita ei ole. Asuntolainojen myydään ensisijaisesti verkossa, älypuhelimien ja tablettien välityksellä. Yritysten ansainta perustuu usein lainojen myyntiin jälkimarkkinoilla.

Yksi esimerkki on Quicken Loans. Se on asuntorahoittaja, joka lähti online-toimintaan jo 1990-luvun lopulla. Vuonna 2016 yhtiö julkaisi täysin digitaalisen asuntolainapalvelun RocketMortgagen.

Yhtiön rakettilainan ottajalle luvataan asuntolainapäätös kahdeksassa minuutissa.

Viime vuoden tammikuussa Quicen Loans nousi hetkellisesti ohi Wells Fargon, Yhdysvaltain suurimmaksi asuntolainanantajaksi.

Quicken Loansin lainat rahoitetaan tukkuvarainhankinnalla talletusten sijaan. Valtiontakauksilla on tärkeä rooli.

Suurin osa yhtiön asuntolainoista ajetaan valtion sponsoroimien tahojen, kuten asuntorahoittaja Fannie Maen luotonmyöntökriteeristön läpi.

Tämän jälkeen lainat arvopaperistetaan ja myydään jälkimarkkinoille, mikä tuo mieleen finanssikriisiin johtaneet subprime-lainat.

Juuri Fannie Mae muistetaan siitä, että luottokriisi ajoi sen Yhdysvaltain liittovaltion syliin vuonna 2008.

Välittäjät suuttuivat, mutta alkoivat tehdä samaa

Nyt myös yhtiöt, joilla on kontakti asiakkaaseen asunnonvaihtotilanteissa, laajentavat liiketoimintamallejaan asuntolainoihin. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kiinteistövälittäjät ja asuntoportaalit.

Yksi tällainen on Opendoor. Asunnon omistaja syöttää tiedot asunnostaan Opendoorin palveluun ja saa tekoälyn hinnoittelemana lähes reaaliaikaisen ostotarjouksen.

Yhtiö ostaa asunnot suoraan asunnon myyjiltä ja remontoi ja myy ne eteenpäin markkinapaikallaan.

Opendoorista tuli lisensoitu asuntolainavälittäjä vuonna 2017. Yhtiön mukaan asuntolainalupauksen voi saada 30 minuutissa. Kaupat voi lyödä lukkoon omassa aikataulussaan.

Jos ostaa asunnon Opendoorilta yhtiön välittämällä rahoituksella, saa yhden prosentin alennuksen kauppasummasta. Jos ostokseensa ei ole tyytyväinen, niin asiakkaalla on ”palautusoikeus”.

Palvelu on suututtanut monia kiinteistövälittäjiä. Monet niistä ovat kuitenkin alkaneet itse tehdä samaa ja ostaa myös asuntoja.

Pörssilistattu Zillow on asuntoportaali, joka kokoaa yhden sivuston alle suuren määrän asunnon ostoon, myyntiin, vuokraamiseen ja rahoittamiseen liittyviä palveluita.

Sillä on valtava määrä dataa asuntomarkkinoista.

Zillow laajensi liiketoimintaansa ostamalla Mortgage Lenders of American marraskuussa 2018 ja aloittamalla asuntorahoituksen omalla brändillään.

Yhtiö tekee itse tarjouksia houkuttelevista kohteista. Zillow Offers -palvelu tarjoaa tietyillä metropolialueilla asunnonmyyjille mahdollisuuden vastaanottaa ostotarjouksen asunnostaan Zillow’lta.

Suoraostotoimintamalli on lähtenyt Yhdysvalloissa eksponentiaaliseen kasvuun.

Lähitulevaisuudessa Suomeen?

Kaikki uudet toimijat eivät kilpaile pankkien kanssa. Osa on lähtenyt pankkien kumppaniksi ja myy niille palveluitaan.

Yksi esimerkki tällaisesta yrityksestä on Blend, joka tulee sanoista ”better lending”. Blend auttaa alustansa avulla pankkeja automatisoimaan asuntolainan hakuprosessin.

Vuonna 2012 perustetulla yhtiöllä on jo noin 135 pankkiasiakasta, jotka edustavat 25 prosenttia Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoista. Se on muun muassa Wells Fargon kumppani.

Viime vuonna Blendin alustalla käsiteltiin asuntolainahakemuksia 230 miljardin dollarin edestä. Pankit maksavat Blendille kiinteän hinnan käsiteltyä lainahakemusta kohden.

Näyttää väistämättömältä, että myös asuntorahoitus ja asuntokauppa digitalisoituvat. Datan ja tekoälyn hyödyntämisen merkitys kasvaa. Fyysisen läsnäolon ja konttoreiden merkitys vähenee.

Länsinaapurimme Ruotsin asuntomarkkinoilla uudenlaisia pelureita on jo ilmaantunut. Julkisuutta on saanut esimerkiksi digitaalinen asuntolainavälittäjä Enkla.

Länsinaapurissa uusien palveluiden vauhdikas startti pääsi yllättämään paikallisen finanssivalvojan.

On vain ajan kysymys, milloin asuntomarkkinoiden uudet tuulet puhaltavat myös Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat