Kotitalouksien ylivelkaantuminen huolestuttaa – EU:n riskivalvoja tiukentaisi suomalaisten lainakattoa merkittävästi

Millä hinnalla laina irtoaa pankista? 6:35
Millä hinnalla laina irtoaa pankista? Aiheesta keskustelemassa OP-ryhmän toimialueen johtaja Kaisu Christie.

Suomalaisten kotitalouksien lainojen enimmäismäärää tulisi rajoittaa suhteessa tuloihin, suosittelee EU:n järjestelmäriskikomitea.

Asuntolainakattoa tulisi tiukentaa niin, että vakuudeksi hyväksytään ainoastaan lainaa turvaava kiinteistö. Nyt asuntolainakatto määrittelee, että asuntolainaa saa enintään 85 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta lainaa myönnettäessä.

Kattoon voidaan nykyisten sääntöjen mukaan kuitenkin laskea mukaan muutakin vakuutta kuin se kohde, johon lainaa on haettu. Järjestelmäriskikomitea suosittelee myös, että enimmäislaina-aikaa tulisi voida rajoittaa.

Video: Millä hinnalla laina irtoaa pankista? Aiheesta keskustelemassa OP-ryhmän toimialueen johtaja Kaisu Christie.

Asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli heinäkuussa Suomen Pankin tilaston mukaan venähtänyt jo 20 vuoteen ja 7 kuukauteen. Se on puoli vuotta pidempi aika kuin vuosi sitten heinäkuussa ja vuoden pidempi kuin heinäkuussa vuonna 2017.

Kotitalouksien enimmäisvelkasuhteelle määrättävä katto rajaisi, kuinka paljon kotitaloudella saa olla lainaa suhteessa vuosituloihin.

Tiukennusehdotuksia julki tiistaina

Valtiovarainministeriö julkistaa ensi tiistaina työryhmäraportin, jossa on selvitetty toimia kotitalouksien velkaantumisen rajoittamiseksi. Työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Leena Mörttinen totesi STT:lle, että järjestelmäriskikomitean näkemyksiä kyllä ymmärretään.

Järjestelmäriskikomitea esitti huolensa suomalaisten kotitalouksien ylivelkaantumisesta jo vuonna 2016, mutta sama kehitys on sen jälkeen jatkunut.

– Velkaantumiseen rohkaisee kovasti tämä matala korkotaso. Ylivelkaantuminen on huono asia, kun se menee hallitsemattomaksi ja yli kestokyvyn, Mörttinen sanoi STT:lle.

Kotitalouksien velkataakkaa kasvattavat epäsuorasti myös taloyhtiölainat. Ellei asunnon ostaja ota henkilökohtaista lainaa niiden kattamiseksi, ei tätä velkataakkaa välttämättä oteta huomioon asuntolainaa myönnettäessä, Mörttinen toteaa.

– Pankkeja kyllä rohkaistaan selvittämään tämä, mutta jos ei ole henkilökohtaista lainaa, niin se jää helposti pimentoon.

Lue myös:

    Uusimmat