Macron Suomessa – pöydällä idea Ranskan nopean toiminnan joukoista
Suomeen tänään saapuvan Ranskan presidentin asema on heikentynyt kotimaassa. Ranska yrittää ottaa suomalaisasiantuntijoiden mukaan Emmanuel Macronin johdolla Britannialta jäävää tilaa EU:n ytimessä.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela sanoo Huomenta Suomessa, että Macronin Suomen vierailu on osa presidentin isompaa agendaa, jossa kerätään EU-maita yhteisen lipun alle.
Macron nousi Jokelan mukaan Ranskan johtoon positiivisella EU-linjalla, kun Ranskassa oli aistittavassa että halutaan uudistuksia.
Kreabin johtava viestintäkonsultti Raine Tiessalo sanoo 11-vuoden kirjeenvaihtajakokemuksella, että ranskalaiset ovat älykkäitä, eivätkä keskustelun tasolla vastusta uudistuksia niin rankasti, vaikka esimerkiksi uutiskuvissa näkyvistä lakoista ja mielenilmauksista voisi toisin päätellä.
Tiessalon mukaan, kun uudistuksia ryhdytään toteuttamaan, ääni kellossa muuttuu. Macroniakin on syytetty siitä, että uudistuksia toteutetaan väärin. Useat Macronin edeltäjät ovat törmänneet samaan.
Ohjelmajohtaja Jokelan mukaan kahdenväliset vierailut ovat tarpeellisia. Keskusteluun Sauli Niinistön kanssa noussevat myös useat maailmanpolitiikkaan liittyvät asiat, kuten Venäjä ja EU:n puolustusyhteistyö.
Jokelan mukaan keskusteluun nousee varmasti myös kysymys Ranskan kehittelemistä nopean toiminnan joukoista. Britannialla on jo samankaltainen yksikkö, jonka harjoituksiin Suomikin on osallistunut.
Uusimmat
-
17:21
Suomalaishiihtäjä kuvaili mahtipäiväänsä hilpein sanankääntein – "Jos maapallossa olisi kahvat, olisi voinut nousta"
-
17:06
MTV Uutiset seuraa Indonesian lentoturmaa – kone lähti liikkeelle puoli tuntia myöhässä rankkasateen takia, merivoimat matkalla onnettomuuspaikalle
-
17:03
Suomalainen Riitta Hawi oli yksi ensimmäisistä, joka sai koronarokotteen Israelissa: "Suomeen verrattuna tämähän oli loistavaa hoitoa"
-
17:02
Adam kritisoi "säädytöntä" kuvaa tamponista ja joutui pian keskelle somekiistaa: "Jos pidät tuota säädyttömänä..."
-
16:58
Taktinen kömmähdys vei Krista Pärmäkosken mahdollisuudet palkintopallille: "Vähän harmittaa"
-
16:54
Laulu rakkaudelle -ohjelmaa ylistetään somessa – matalaa profiilia viime vuodet pitäneen suosikkiartistin paluu ruutuun villitsi Twitterissä
-
16:36
Jäihin pudonnut useita ihmisiä tänään – Tampereen keskustan läheltä löytyi hukkunut
-
16:36
Löydettiinkö kadonneen lentokoneen osia mereltä? Tämä kuva leviää nyt maailmalla
-
16:29
Näin julkisuudesta tutut henkilöt reagoivat Trumpin Twitter-tilin sulkemiseen – Hillary Clinton ei tarvinnut edes sanoja, pelkkä symboli riitti
-
16:28
Suomalaishiihtäjän loistohiihto kuivui kasaan, kun "kaveri tuli syliin" – "Vähän ärsyttää, aika paljonkin"
-
16:03
MTV Uutiset seuraa Washingtonin tapahtumia: Trumpin virkasyytettä saatetaan edistää maanantaina
-
15:41
Maria Guzenina oli 12-vuotias, kun hänen isänsä jätti hänet – valtava trauma ajoi isän lohduttomaan ratkaisuun
-
15:37
Ainakin kolme ihmistä on kuollut Espanjan historiallisen rajussa lumimyrskyssä – koditon mies jäätyi kuoliaaksi
-
15:37
Krista Pärmäkoskelta upea hiihto Val di Fiemmen sprintissä – ruotsalaisilta mykistävä esitys
-
15:26
Hän on poliisi, jonka elämä päättyi Washingtonin mellakoissa: "Kuoli puolustaessaan kongressia"
-
15:20
Himoitsetko hampurilaista, mutta haluaisit syödä terveellisemmin? Lennyn ehdotus kerännyt liki kolme miljoonaa katselukertaa: "Näyttää hyvältä"
-
15:06
Tiril Eckhoff jatkoi vahvasti Oberhofissa – Mari Eder nousi maailmancupin pisteille
-
15:00
Krista Pärmäkoski hurjasteli erävoitolla jatkoon – miesten suomalaisvalopilkku säväytti taas
-
14:57
Matkustajakone hävisi tutkasta ja menetti rajusti korkeutta Indonesiassa, kyydissä 62 ihmistä – kalastajat löytäneet merestä mahdollisia hylyn osia
-
14:53
Espanjan jalkapallo kaaoksessa – maailmantähdet ottivat tuntumaa suomalaispelaajille tutuissa oloissa
-
Lataa lisää
