Kahden amerikkalaispankin kaaduttua viime kuussa pienet ja keskisuuret amerikkalaispankit ovat jarruttaneet lainojen myöntämistä ja talletuksien nostaminen on osittain jatkunut. Tilanteen epävarmuuden pelätään heijastuvan muun muassa kiinteistömarkkinoille
New Yorkin Manhattanilla tyhjiä liiketiloja riittää. Pandemian aikana kutistunut toimistotyökulttuuri ei ole palannut, ja nyt kiinteistöalalla on vaikeampi saada rahaa myös pankista.
– Uskon, että Yhdysvallat luisuu taantumaan nyt loppukesästä. Se ei johdu siitä, että pankkikriisi pahenisi, vaikkakin muutamia pankkeja menee vielä nurin, mutta enemmänkin siitä, että pankit ovat nyt konservatiivisempia sen suhteen, kenelle antavat luottoa, sijoitusseuvoja antavan The Macro Compassin perustaja Alfonso Peccatiello kertoo MTV Uutisille.
– Ihmiset eivät ymmärrä, että kiinteistömarkkinat on maailman suurin omaisuusluokka ja systemaattisen tärkeä talouden pyörittämiselle. Kiinteistömarkkinat nojaavat lainanotolle ja se on myös tärkeä työmarkkinoiden kannalta, Poccatiello jatkaa.
Lue myös: Pankkien mukaan asiakas voi säilyttää vanhan edullisen koron, vaikka vaihtaa asuntoa – konttorissa voi silti odottaa ikävä yllätys
"Kun Yhdysvallat aivastaa, niin muu maailma saa flunssan"
Yhdysvaltain Keskuspankin huhtikuun raportin mukaan lainojen saaminen on jo vaikeutunut ja talletuksien nostaminen erityisesti pienten ja keskisuurten pankkien tileiltä on osittain jatkunut. Myös Maailmanpankin arvion mukaan Yhdysvaltain talous kasvaa odotettua vähemmän lainoittajien varovaisuuden vuoksi.
