Asiantuntija Nokiasta: Positiivista ettei tullut hirvittävän negatiivista

Pohjola Marketsin osakeanalyytikko Hannu Rauhala pitää Nokian tulosta pienenä yllätyksenä. Ylitykset ovat hänen mukaansa aina tietyssä mielessä yllätyksiä.

Rauhala muistuttaa, että kyseessä on ensimmäisen vuosineljänneksen tulos, joka ei kerro sitä, millainen Nokian ensi vuosi tulee olemaan.

– Sanotaan näin, että positiivisinta oli se, että tuloksessa ei ollut mitään hirvittävän negatiivista, Rauhala pohtii.

Negatiivisilla asioilla hän tarkoittaa muun muassa kannattavuuden ja myynnin laskua, jota pelättiin Sony Ericssonin alamäen jälkeen.

Rauhala muistuttaa, että tulevaisuuden kuvaan vaikuttavat muun muassa uuden malliston julkistus ja Japanin katastrofin vaikutukset.

Rauhala jää odottamaan kello kolmea. Silloin käydään niin sanottu analyytikkopuhelu.

Sen myötä hän uskoo, että Microsoftin kanssa allekirjoitettuun sopimukseen tulee enemmän konkretiaa.

– Aikataulua, miten edetään kaivataan. Myös tietoja sisällöstä halutaan, Rauhala sanoo.

Nyt tietoa voidaan saada, kun sopimuksen allekirjoittaminen julkistettiin. Aikaisemmin asiasta ei ole voitu puhua, koska siitä ei ole ollut sopimusta.

Lue myös:

    Uusimmat