Apulaispalopäällikkö Leif Johansson oli Myyrmannissa 18 minuutin kuluttua räjähdyksestä vuonna 2002 – jo tunnin kuluttua poliisi epäili tahallista pommi-iskua

Petteri Orpo Riikka Purra LIVE
MTV Uutiset Liven erikoislähetys Myyrmannin pommi-iskusta alkaa kello 12.

Myyrmannin kauppakeskuksen tuhoisasta pommi-iskusta tulee tänään kuluneeksi 20 vuotta. 19-vuotiaan kemianopiskelija Petri Gerdtin rakentama kotitekoinen pommi räjähti Vantaalla kauppakeskus Myyrmannissa perjantai-iltana 11. lokakuuta vuonna 2002 puoli kahdeksan aikaan illalla.

Räjähdyksessä kuoli seitsemän, joista yksi oli Gerdt itse. Lisäksi yli 160 ihmistä loukkaantui.

Leif Johansson työskenteli tapahtuma-aikaan apulaispalopäällikkönä Vantaan pelastuslaitoksella ja hän oli yksi ensimmäisistä pelastajista paikan päällä.

Aikaa räjähdyksestä oli kulunut 18 minuuttia, kun hän saapui Myyrmannin kauppakeskukseen.

– Ambulanssiväki yritti saada porukkaa pois paikalta ja hoitopaikoille. Toki täällä oli aikamoinen sotku paikan päällä, koska aluskatteita ja muuta räjähdyksessä irronnutta tavaraa oli ympäriinsä, Johansson kertoo MTV Uutisille tapahtumapaikalla kauppakeskus Myyrmannissa nyt, 20 vuotta myöhemmin.

Pommikoirat tutkivat räjähdysaluetta

Räjähdystä arveltiin ensin onnettomuudeksi, mutta jo tunnin kuluttua viranomaisille heräsi epäily rikoksesta.

– Ensimmäisen kerran saatiin tietää poliiseilta, mikä täällä oli räjähtänyt. He olivat täällä pommikoirien kanssa ja kertoivat, että kyseessä ei ole mikään tavallinen räjähdysaine, Johansson muistelee.

MTV Uutiset Liven erikoislähetys Myyrmannin pommi-iskusta kello 12.


Perjantaina 11.10.2002 kello 19.36 Helsingin hätäkeskus vastaanotti hätäpuhelun, joka pysäytti koko Suomen: Myyrmäessä sijaitsevassa kauppakeskuksessa oli räjähtänyt.


MTV Uutisten erikoislähetys palaa tuon illan tapahtumiin ensimmäisten uutisten muodossa. Sen illan myöhäisuutisissa kuultiin tuoreeltaan iskussa haavoittuneita ja odotettiin tietoa siitä, mikä räjähdyksen oli aiheuttanut.


Erikoislähetyksessä suuronnettomuutta muistelevat paikan päällä raportoinut Tomi Einonen, tutkintaa johtanut Tero Haapala, paloesihenkilönä toiminut Leif Johansson, sekä äiti, joka menetti räjähdyksessä lapsensa. Kysymme muun muassa sitä, mitä esitutkinnasta paljastui myöhemmin ja löytyikö teolle koskaan motiivia?


Lähetys katsottavissa osoitteessa mtvuutiset.fi sekä MTV Katsomossa osoitteessa mtv.fi.

Lue myös:

    Uusimmat