Myyrmannissa räjähti perjantai-iltana

Seitsemän ihmistä sai surmansa ja 80 loukkantui vantaalaisessa kauppakeskus Myyrmannissa perjantai-iltana 11.10. sattuneessa räjähdyksessä. Menehtyneiden joukossa on kaksi lasta. Sairaalahoitoon joutuneista loukkaantuneista oli lapsia 8. Kaikkiaan kymmenkunta uhria on loukkaantunut vakavasti.

Räjähdys sattui noin kello 19.36. Räjähdyksen seurauksena ostoskeskuksen katto romahti osittain alas. Räjähdys tapahtui rakennuskompleksin ensimmäisellä ostostasolla, mistä on löytynyt metallinkappaleita. Varsinainen räjähdyspaikka oli ostoskeskuksen eteläpäässä portaikon luona. Portaikon takia räjähdys pääsi kattorakenteisiin asti. Varsinaisesti kattorakenteet eivät ole sortuneet, mutta niistä on irronnut osia.

Myyrmannin ensimmäisen kerroksen liikkeet suljettiin välittömästi räjähdyksen jälkeen, ja ihmiset ohjattiin ulos kauppakeskuksesta. Mitään pakokauhua ei silminnäkijöiden mukaan syntynyt.

Kauppakeskus Myyrmannin edustaja Jyrki Karjalainen mukaan ostoskeskuksessa oli räjähdyksen sattuessa arviolta 1 000-2 000 asiakasta. Karjalaisen mukaan räjähdyksen aiheuttamat vauriot rajoittuivat suppealle, noin 400 neliön alueelle.

"Aluksi kuului räjähdys"

Myyrmanni räjähdys

MTV3 Internetin tavoittama silminnäkijä oli paikalla kauppakeskuksessa, kun räjähdys sattui. Hän oli toisessa kerroksessa ehjäksi jääneen kävelysillan päällä.

-Olin selin räjähdykseen, kun se tapahtui. Tunsin paineaallon selässäni ja samassa päälleni satoi eristesilppua, helsinkiläismies kertoo.

-Kuului voimakas pamahdus, ja sen jälkeen oli pitkään hiljaista. Ihmiset kävelivät hämillään pois, eikä kaaosta tai pakokauhua ollut, silminnäkijä kuvailee.

-Näin, että liukuportaan luona oli ihmisjoukko kerääntyneenä yhden uhrin ympärille, paikalla ollut mies kertoo.

-Olin huolissani vaimostani, joka oli Anttilassa, samassa kerroksessa. Tavoitin hänet matkapuhelimellani ja poistuimme paikalta nopeasti kotiimme, mies kertoo.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoittaa ottaneensa järkyttyneenä vastaan tiedon kauppakeskus Myyrmannissa tapahtuneesta räjähdyksestä.

STT:lle toimittamassaan tiedotteessa Halonen esittää syvän osanottonsa räjähdyksessä menehtyneiden omaisille sekä osanottonsa kaikille räjähdyksessä loukkaantuneille.

Jättimäinen ostoskeskus

Myyrmanni

Myyrmanni on pinta-alaltaan noin kymmenen hehtaarin kokoinen. Siellä on yhteensä 130 kauppaa. Kauppakeskus sijaitsee Vantaan Myyrmäessä, Hämeenlinnan- ja Vihdintien, sekä Kehä I:n ja Kehä III:n välissä Iskoskujalla.

(MTV3-STT)

(11.10.2002 klo 23:35)

.

Lue myös:

    Uusimmat