Paikkojen nimiä koskeva sota Donald Trumpin ja Kanadan välillä kiihtyy.
Kanadalaiset vaikuttavat saaneen tarpeekseen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin nimifiksaatioista.
Kanadalle suuttunut Trump määräsi hiljattain maiden rajalle sijaitsevan Ontariojärven nimen muuttettavaksi Amerikanjärveksi. Trump on myös useaan otteeseen kiusoitellut kanadalaisia toteamalla, että maasta pitäisi tulla Yhdysvaltain osavaltio.
Aiemmin toisella presidenttikaudellaan Trump määräsi myös Meksikonlahden nimen muutettavaksi Amerikanlahdeksi.
New York Timesin mukaan Kanadan pääkaupungissa Ottawassa kaupunginvaltuusto on päättänyt maksaa potut pottuina. Valtuusto päätti yksimielisesti, että kaupungissa sijaitseva "Trump Avenue", vapaasti suomennettuna Trumpinkatu nimetään uudelleen.
Kadun asukkailta odotetaan ehdotuksia korvaavaksi nimeksi.
Kyseisellä, Ottawan Central Parkin, alueella useita muitakin katuja on nimetty New York -teeman mukaisesti.
Nimet on päätytty 1990- ja 2000-luvuilla, kauan ennen kuin Donald Trumpista tuli presidentti. Aikakaudella, jolloin Yhdysvaltain ja Kanadan välit olivat vielä pullantuoksuisen läheiset ja veljelliset.
Välit ovat sittemmin hapantuneet ennätysalas.
– En pidä ajatuksesta, että mikään olisi nimetty Trumpin mukaan, joka on käyttäytynyt vihamielisesti Kanadaa kohtaa, Ottawan pormestari sanoi lehdistötilaisuudessa.


