Näyttelijä ja kirjailija Antti Holma eli lapsuutensa maaseudun sulkeutuneessa ilmapiirissä. Ilmaisutaidon lukio ja pääsy Teatterikorkeakouluun mursi muurit ja nuori näyttelijälupaus päätti vihdoin olla rehellinen itselleen ja läheisilleen.

– Tämä on Speden vanha koti. Pihalla on Riitta Väisäselle pieni kesämaja ja kolmannessa kerroksessa asuu minun äitini. Seinälle on ripustettu hirvi Kalevi, joka on mahdollisesti tehnyt itsemurhan, Holma esittelee studiotaan.
32-vuotiaasta näyttelijästä on tullut vuoden aikana koko kansan Antti. Viime syksynä hän lähti mukaan hittiohjelma Putoukseen ja nousi siellä Kissi-hahmollaan sketsihahmokisassa kansan suosioon. Sen jälkeen mies on näytellyt useissa elokuvissa ja juontanut muun muassa musiikkikilpailuparodia Kingin. Holman esikoisromaani Järjestäjä ilmestyi syksyllä 2014 ja hänen runokokoelmansa Kauheimmat runot viime heinäkuussa.
– Suomessa on vähän sellainen trendi, että telkkariin mahtuu vain muutama näyttelijä kerrallaan. Nyt on minun vuoroni tehdä ja touhuta. En kuitenkaan ajattele, että pystyisin tekemään tätä työtä pelkän julkisuuskuvani avulla. Tämä on kovaa duunia. Se mikä elämässäni on muuttunut, on työtarjousten määrä. On mukavaa, että pystyn valitsemaan, mitä tarjouksia otan vastaan ja mitä en, Holma sanoo.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

