Huomenta Suomessa keskusteltiin kotisynnytyksistä sellaisen omakohtaisesti kokeneen Anna-Riitta Kässin sekä Naistenklinikan osastonylilääkäri Mika Nuutilan kanssa.
Anna-Riitta Kässillä on kaksi poikaa, joista nuoremman hän synnytti kotona. Ensimmäisessä synnytyksessä ei varsinaisesti tapahtunut mitään pahaa, mutta tietyt asiat sairaalaan siirtymisessä, sairaalaympäristössä ja tapahtumissa jäivät mietityttämään ja kallistivat välissä doulaksikin opiskelleen Anna-Riitan valitsemaan kotisynnytyksen.
– Kuinka herkästi se toimenpiteiden kavalkadi lähtee siellä liikkumaan. Kun yhdellä tavalla puututaan, niin mitä tapahtuu seuraavaksi, Anna-Riitta kuvaili lähetyksessä.
– Ensinnäkin meidän tuli lähdettyä sinne liian aikaisin. Lähdettiin niin, että synnytys oli vasta alkutekijöissään, kun olisi pitänyt jäädä kotiin nukkumaan. Väsyin, ei tapahtunut edistystä ja kätilöt vaihtuivat jatkuvasti työvuorojen takia. Sitten jossain vaiheessa ruvetaan vauhdittamaan, laitetaan oksitosiinia, puhkaistaan kalvoja ja kaikkea tällaista.
Hetken näytti siltä, että synnytyksessä jouduttaisiin käyttämään imukuppia.
– Siitä tuli sellainen apinanraivo, että tähän vauvaan ette sillä koske. Ja sitten hän syntyi. Myöhemmin olen nähnyt, että ei siinä kovin kaukana ollut vaikka epäonnistunut imukuppiyritys, josta mennään sektioon, Anna-Riitta sanoi.
Naistenklinikan osastonylilääkäri Mika Nuutila muistuttaa, että hoitohenkilökunnan tavoitteena on aina turvallinen synnytys.
– Sairaalassakin nähdään läheltä piti -tilanteita lähes päivittäin, ja silloin ollaan onnellisia, että ollaan paikassa, jossa apu on lähellä. Kyllähän esimerkiksi juuri tällaiset päästävät operaatiot – keisarileikkaus, imukuppi – tehdään sen takia, että halutaan, että vauva syntyy hyväkuntoisena. Ja jos ajatellaan esimerkiksi pysähtynyttä synnytystä tai verenvuotoja, niin kyllä niiden hallinta kotona on tietenkin aika paljon hankalampaa, Nuutila sanoo.