Anna Puu lähti Roosa nauhan suunnitteluun empimättä: "Sain vasta tietää, että isomummuni sairasti syövän"

Uusi Roosa nauha -kampanja käynnistyi tällä viikolla. Vuoden 2018 nauhan suunnitteli Anna Puu.

Anna Puu sanoo, ettei juuri miettinyt, kun häntä viime syksynä pyydettiin uuden Roosa nauhan suunnittelijaksi. 

– Tiesin, että syksystä tulee todella kiireinen, mutta kyllä tällaiselle pystyy aina raivaamaan aikaa, Puu vakuuttaa. 

Tämän vuoden kampanjan teema on Minä & Sinä. Meissä on voimaa. Nauhaan suunnittelija itse halusi ehdottomasti kultaisen salaman. 

Puu korostaa, että rintasyöpä todella koskettaa yhteiskunnassa jokaista. 

– Sain vasta tietää, että isomummuni sairasti syövän. Tämä sairaus on todella yleinen, ja jos siitä puhutaan lisää, ihmiset voivat saada vertaistukea toisistaan. 

Laulajan kesästä oli tarkoitus tulla rento, mutta elokuussa julkaistu uusi levy piti loppuun asti kiireisenä. Puu sanoo viettäneensä vapaata koko kesän aikana vain yhdeksän päivää. 

Syksykään ei tuo tähden arkeen helpotusta. 

– Mutta joululomalla ehtii sitten levätä, hän nauraa. 

Lue myös:

    Uusimmat