Anna-Leena Härkönen avautuu siskon ja isän kuolemasta – raivoa ja helpotusta

Anna-Leena Härkönen kertoi Hyvää Elämää -ohjelmassa ajatuksiaan kuolemasta, eutanasiasta ja omien läheistensä poismenosta.

Anna-Leena Härkösen pikkusisko teki itsemurhan vuonna 2003. Härkönen sanoo, ettei koskaan pitänyt tekoa itsekkäänä.

– Totta kai välillä tuli raivon tunteita, että lähdit ja jätit minut tänne, mikset pyytänyt enemmän apua, mutta fakta on, että emme olisi välttämättä pystyneet auttamaan. Raivostuin kerran, kun yksi vanhempi ihminen sanoi, että se on hirveän itsekästä – tuli sellainen olo, että sinä et näköjään ymmärrä masennuksesta yhtään mitään. Ei silloin jaksa ajatella muita, vaikka olisi liuta lapsia ja kaikkea. Pelkää enemmän elämää kuin kuolemaa. Olen aina kunnioittanut hänen ratkaisuaan, Härkönen kertoi Hyvää Elämää -ohjelmassa perjantaiaamuna.

Härkönen toivoisi, että masentuneita yritettäisiin ymmärtää enemmän.

– Usein masentunutta syyllistetään, että elämä on lahja, sinulla on vain tämä ainoa elämä. Mutta ei kukaan ole kysynyt meiltä, haluammeko tulla tänne. Siksi ajattelen, että ihmisellä on myös oikeus päättää, milloin täältä lähtee pois. Jos ei jaksa, niin ei jaksa, siinä on ihan turha muiden tulla syyllistämään ja lässyttämään.

Härkönen kertoo kannattavansa eutanasiaa. Hän uskoo, että jos vakavasti sairasta odottaa mahdollisesti hyvin kivulias kuolema, niin on helpottavaa tietää, ettei kipuja tarvitse ihan loppuun asti kärsiä.

– Että olisi pakotie, Härkönen selittää.

Härkösen isä kuoli pari vuotta sitten luonnollisesti sairastettuaan pitkään Parkinsonin tautia.

– Hän kyllä selkeästi halusi pois kärsimästä: ei suostunut syömään eikä juomaan. Luulen, että hän olisi voinut lähteä aikaisemminkin, se sairaus masensi niin valtavasti. Hänhän oli musiikki-ihminen ja kuoronjohtaja, ja kun toinen käsi ei yhtäkkiä enää noussut eikä hän pystynyt johtamaan kuoroa, niin hänestä tuntui, että elämässä ei ole enää mitään. Hän jakoi meille tyttärilleen ja pojalleen omat levynsäkin, kaikki musiikki pois. Se oli minusta järkyttävää.

Kun isän kärsimykset olivat ohi, hän palautui tyttären mieleen sellaisena kuin oli vielä voimissaan.

– Se välivaihe, jolloin hän oli kuin vahanukke ja muissa maailmoissa eikä edes viimeiseen vuoteen vastannut, kun hänelle puhui, jäi pois. Kun isä oli haudattu, ryöpsähtivät yhtäkkiä mielikuvat siitä isästä, joka hän oli ennen sairastumistaan. Sain isäni takaisin hänen kuolemansa jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat