Amnesty: Nato syylliinen sotarikoksiin
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää sotilasliitto Natoa sotarikoksista. Järjestön tuoreen raportin mukaan Nato pommitti tietoisesti siviilikohteita Jugoslaviassa vuosi sitten. Amnesty vaatiikin sotarikoksiin syyllistyneitä oikeuden eteen.
Amnesty kirjaa raportissaan yhdeksän varmaa tapausta, joissa sodan lait muodostavaa Geneven sopimusta ja sen lisäpöytäkirjoja vastaan rikottiin. Yhdessä näistä, Serbian valtiollisen televisio- ja radiokeskuksen pommituksessa 23. huhtikuuta 1999, oli Amnestyn mukaan selvästi kyse sotarikoksesta. -Hyökkäys, joka johti 16 siviilin kuolemaan oli tietoinen hyökkäys siviilikohdetta vastaan ja on siksi luokiteltava sotarikokseksi, raportissa todetaan.
Amnestyn ulkopuolisena asiantuntijana toimineen tohtori Pekka Visurin mukaan muissa raporttiin kirjatuissa tapauksissa ei ole selvää näyttöä rikoksen edellyttämästä teon tahallisuudesta. Näissäkin iskuissa rikottiin kuitenkin sääntöjä, joiden mukaan siviileille ei saa aiheuttaa suhteetonta vahinkoa. Parissa tapauksessa lentäjät eivät keskeyttäneet hyökkäystä, vaikka havaitsivat osuneensa siviilikohteeseen. Niinpä esimerkiksi Gredelican rautatiesiltaa 12. huhtikuuta pommittanut lentäjä näki osuneensa sillalle ilmestyneeseen junaan, mutta pudotti kohteeseen siitä huolimatta vielä uuden pommin.
Korkea lentokorkeus ongelma
Visuri muistutti, että sodan sääntöjen noudattaminen on vaikeaa tilanteessa, jossa taistelulentäjät on määrätty toimimaan vähintään 15 000 jalan eli 4,5 kilometrin korkeudessa omien tappioiden välttämiseksi. Tämä tapahtui siviiliuhrien kustannuksella.
Naton lentäjiltäkään se ei ollut Visurin mukaan jäänyt huomaamatta. -Lentäjät olivat joissain tapauksissa kieltäytyneet hyökkäämästä kohteisiin, koska olivat todenneet ne laittomiksi. Tai hyökkäysten jälkeen lentäjät olivat valittaneet sotilasjohdolle, etteivät pysty näissä olosuhteissa huolehtimaan siitä että Geneven sopimuksia noudatetaan, Visuri kertoi.
Nato kiistää rikokset
Nato pääsihteeri Geroge Robertson torjui tuoreeltaan Amnestyn raportissa esitetyt syytteen "perusteettomina". Robertsonin lausunnon mukaan Nato noudatti äärimmäisen tarkasti sodankäynnin sääntöjä ja teki kaikkensa siviiliuhrien välttämiseksi.
Amnestyn mukaan Naton on tutkittava tapaukset, joissa sodan oikeussääntöjä on saatettu rikkoa, ja asetettava syylliset vastuuseen teoistaan. Lisäksi Naton olisi kehitettävä omia sääntöjään siten, että ne mahdollistavat humanitaarisen oikeuden noudattamisen.
Sekä Amnesty että amerikkalainen Human Rights Watch ovat arvioineet Jugoslavian pommitusten koituneen varmuudella noin 500 siviilin kuolemaksi. Visurin mukaan "ei ole ainakaan liioittelua" arvioida, että puolet uhreista olisi vältetty jo Nato olisi noudattanut sodan lakeja. Amnesty huomauttaa raportissa, ettei se ota kantaa siihen oliko Naton sotilaallinen väliintulo Kosovon tapauksessa oikeutettu vai ei.
Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson muistutti lisäksi, että järjestö on selvittänyt useissa raporteissa myös Jugoslavian viranomaisten ja serbijoukkojen tekemiä ihmisoikeusrikoksia.
(MTV3-STT)
Amnesty Internationalin raportti
(englanniksi)
Uusimmat
-
20:01
Oliver Helander puhkaisi 80 metrin rajan
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:50
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:13
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
Lataa lisää