Amerikkalaispankin päätelmä talouden tilasta: ”Ennusteet kielivät nopeasti heikkenevistä näkymistä” – Arviot Suomen jamasta karuja

Minkälaista talousnäkymää uskalletaan odottaa ensi kesänä koronaviruksen jyllätessä – Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä:"Uskon, että kesällä nähdään jo parempia uutisia" 9:38
Video: Minkälaista talousnäkymää uskalletaan odottaa ensi kesänä koronaviruksen jyllätessä – Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä: "Uskon, että kesällä nähdään jo parempia uutisia"

Amerikkalaispankki Citin analyysit eivät lupaa ruusuista kuvaa maailmantalouden lähiaikojen näkymistä.

Citi on jälleen laskenut maailmantalouden kasvuennustetta. Nyt se odottaa, että maailmantalous taantuu tänä vuonna 2,3 prosentin tahtia. Maaliskuun lopun ennuste oli 1,6 prosenttia miinuksella.

– Maaliskuun jälkeen pudotetut kasvuennusteet kielivät nopeasti heikkenevistä näkymistä. Olemme laskeneet maaliskuun puolivälin jälkeen maailmantalouden kasvuennustetta neljä prosenttiyksikköä, Citin ekonomistit kertovat Global Prospects -katsauksessa.

Citi mainitsee erikseen nopeasti hidastuvat USA:n ja Venäjän taloudet. Se ennustaa Yhdysvaltain talouden taantuvan tänä vuonna voimakkaasti (-2,5%).

Aiemmin se odotti Venäjän kansantuotteelta nollakasvua. Uudessa ennusteessa Venäjän talous painuu tänä vuonna 4,6 prosenttia miinukselle.

Suomen talous taantuu

Uutiset ovat huonoja Suomen vientivetoiselle taloudelle, koska asiakasmaiden kysyntä hyytyy. Suomen Pankki arvioi, että talous vajoaa taantumaan vuonna 2020.

Keskuspankin ennusteessa Suomen bruttokansantuote voi pahimmillaan laskea tänä vuonna 13 prosenttia.

– Maailmalla alkuvuonna nopeasti levinnyt koronaviruspandemia halvaannuttaa maailmantalouden kasvun, ja vaikutukset Suomen talouteen ovat merkittäviä, Suomen Pankki kommentoi jo maaliskuussa.

Vapaassa pudotuksessa

Citin ennusteen mukaan kehittyneiden teollisuusmaiden taloudet taantuvat tänä vuonna 4,6 prosenttia.

Vuoden 2020 miinukset ovat muutenkin musertavia. Citin ennusteessa Saksa (-11,7%), euroalue (-8,4%), Italia (-7,7%), Britannia (-7,6%), Espanja (-7,2%), Ranska (-6,2%) kokevat kaikki raskaan taantuman.

Yhdysvalloista on Citin mukaan tulossa lisää heikkoa makrodataa: työttömyysaste nousee toukokuussa yli 10 prosenttiin, työttömyyskorvaushakemukset lisääntyvät, palkat laskevat ja yksityinen kulutus sakkaa.

– Yksityisen kulutuksen alamäki hidastaa talouskasvua vuoden 2020 alkupuoliskolla. Samaan aikaan säästämisaste nousee ja inflaatio hidastuu, Citi tulkitsee USA:n suhdannekuvaa.

Lue myös:

    Uusimmat