– On maailmanlaajuinen ilmiö, että niissä maissa, joissa uutta vuotta juhlitaan talvikeleissä, päivystykset täyttyvät ihmisistä, jotka ovat saaneet erilaisia haittoja alkoholin käyttöön ja kylmään säähän liittyen, kertoi päihdepalvelujen ylijohtaja, lääkäri Kaarlo Simojoki Mehiläisestä MTV Uutisille vuonna 2023.
– Alkoholi antaa vääränlaisen mielikuvan omasta lämpötilasta, mikä johtuu siitä, että se laajentaa ääreisverenkiertoa.
– Tämän seurauksena esimerkiksi kädet voivat tuntua lämpimiltä, kun veri kiertää niissä enemmän, vaikka oikeasti verenkierron pitäisi olla keskittynyt pitämään sisäelimiä ja aivoja lämpiminä.
Pakkasen puremista sormista kylmettynyt veri kiertää edelleen muualle elimistöön, mikä jäähdyttää kehon kokonaislämpötilaa.
– Ääreisverenkierron laajeneminen kuitenkin aiheuttaa harhan siitä, että pysymme lämpiminä, vaikka elimistö jäähtyy koko ajan lisää.
Simojoki huomauttaa, että ääreisverenkierron lisäksi alkoholi vaikuttaa myös ihmisen arvostelukykyyn, mikä voi edelleen lisätä alkoholin käytön riskejä pakkasilla.
– Humalassa lapaset ja pipot unohtuvat herkästi ja kun vielä alkoholi hämää meitä luulemaan, että elimistö on lämmin, saattavat jotkut jopa heittää takin pois. Huono pukeutuminen nopeuttaa sisäelinten kylmenemistä, mikä aiheuttaa ihmisille hypotermiaa lämpötilan laskiessa liian alhaiseksi.
– Jos juhlaporukasta löytyy kuski tai muuten selvinpäin oleva seuralainen, olisi tämän hyvä toimia porukan paleltumavahtina ja muistuttaa lämpimästä pukeutumisesta.
– Ehkä vähemmän tunnettu asia on, että pakkanen itsessään on rasitus elimistölle muun muassa siksi, että hengitämme kylmää ilmaa. Myös alkoholin nauttiminen aiheuttaa elimistölle rasitustilan, Simojoki huomauttaa.
Jos elimistön sisälämpötila pääsee laskemaan, kun ihminen on alkoholin vaikutuksen alaisena, kasvavat riskit erilaisille sydänkomplikaatioille.
– Jos sattuu olemaan korkea verenpaine, taipumusta rytmihäiriöihin tai sydämen vajaatoimintaa, voi talvinen juominen johtaa päivystykseen.
Kun elimistöllemme tulee kylmä, alkavat lihaksemme värisemällä tuottamaan lämpöä, jotta sisälämpötila kasvaa.
– Joidenkin tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että alkoholi heikentää lihasten kykyä lämmittää elimistöämme ja tämä sitten entisestään lisää kylmän haitallisuutta, Simojoki kertoo.
Juttu on tuorein tiedoin päivitetty uusintajulkaisu uudenvuodenaatolta 2023.
Katso myös: Ihotautilääkäri kertoo, mitä iholle ei tulisi pakkasella tehdä
1:48Kannattaako ihoa suojata pakkaselta voiteilla? Voiko paleltuneena mennä saunaan? Ihotautilääkäri Carl Kyrklund kertoo, mitä paukkupakkasilla kannattaa ottaa huomioon.