Iranissa äärikonservatiivinen Ebrahim Raisi julistettiin lauantaina maan presidentinvaalien voittajaksi. Vaaliviranomaisten mukaan Raisi keräsi 62 prosenttia äänistä, kun niistä oli laskettu 90 prosenttia.
Raisin voitto oli odotettu, sillä hänen kaikki varteenotettavat vastustajansa oli suljettu pois vaaleista. Niin kutsuttu valvojien neuvosto kelpuutti sadoista ehdokkaaksi halunneista mukaan vain seitsemän henkilöä.
Raisi on toiminut Iranin oikeuslaitoksen johtajana. Hän lupasi vaalikampanjassaan taistella korruptiota vastaan ja rakentaa uusia koteja vähävaraisille perheille. Konservatiivisen Raisin katsotaan suhtautuvan ankarasti kaikenlaiseen protestiliikehdintään. Hän on muun muassa kritisoinut ankarasti Iranin Vihreää liikettä, joka järjesti maassa vuonna 2009 protesteja presidentinvaalien tulosta vastaan.
Lisäksi maan oppositio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esille, että Raisi oli osallisena poliittisten vankien joukkoteloituksessa vuonna 1988. Hän on saanut kritiikkiä myös siitä, että ei ole osoittanut kiinnostusta naisten aseman parantamiseen politiikassa.
"Äänestin tai en, joku on jo valittu presidentiksi"
Vaalien virallista äänestysprosenttia ei kerrottu julkisuuteen, mutta sen arvioitiin olevan alhainen, 50 prosentin tuntumassa. Äänestysaikaa muun muassa pidennettiin perjantaina alhaisten äänestäjämäärien vuoksi.
– Äänestin tai en, joku on jo valittu presidentiksi. Vaalit järjestetään vain mediaa varten, totesi teheranilainen kauppias .