Älä valehtele, että elät ikuisesti – kuinka kertoa kuolemasta alle kouluikäiselle lapselle?

Miten lapselle puhutaan kuolemasta? Entä, jos kukaan lähiomainen ei nuku pois lapsen ollessa pieni: miten kuolema otetaan esiin, ja pitääkö siitä keskustella?

On tavallista, että nelivuotias on huolissaan kuolemisesta. Esimerkiksi ystävän perheessä sattunut kuolemantapaus voi tuoda aiheen pienen mielen tietoisuuteen – kaikessa hämmentävyydessään.  

"Kaverin isoisä kuoli, minunkin isoisäni voi kuolla!"

Taaperoikäinen on hyvin kiintynyt perheeseensä, ja kuoleman lopullisuuden ymmärtäminen voi olla kauhistuttava ajatus. Lapsi esimerkiksi kuvailee asioita sanomalla ”minun äitini”, ”minun isäni”. Tämä kertoo terveestä suhteesta huolenpitäjään, kertoo Washington Post.

Samalla lapsi alkaa muodostaa omia ajatuksiaan maailmasta. Vanhempien huomio on lapselle tärkeää, ja kuoleman kohtaaminen käynnistää pelottavien ajatusten reaktion: "kaverin isoisä kuoli, minunkin isoisäni voi kuolla, isä voi kuolla, minäkin voin kuolla".

On hyvä asia, että lapsi puhuu huolensa aikuiselle. Silloin hän ei jää yksin ikävien ajatusten kanssa, ja aikuinen voi tuoda niihin selkeyttä. Älä anna omien ajatustesi tai kokemustesi kasvattaa pelkoja: älä esimerkiksi panikoi ja etsimällä etsi ”pahoja” asioita, joilta lasta täytyisi suojella.

Jos sekä vanhempi että lapsi ovat hyvin herkkiä ihmisiä, huolestuneisuus voi tarttua henkilöstä toiseen ja lisätä stressiä entisestään. Jos kuoleman käsitteleminen on hankalaa, hanki itsellesi kuuntelija tai valmentaja – joko ystävä tai terapeutti.

Lapselle ei saa valehdella

Lapselle ei saa valehdella, että jokainen perheenjäsen elää ikuisesti. Tarkoitus on antaa lapsen tuntea tunteensa. Jos vanhempi jatkuvasti keksii syitä sille, miksi jotakin tunnetta ei kannata tuntea – esimerkiksi sanomalla "ei kannata olla huolissaan, ei sellaista tapahdu" – hän antaa lapselle selkeän viestin: tätä tunnetta ei tarvita, emme halua sitä tänne, teet oloni epämukavaksi, lopeta.

Totuus kuitenkin on, että kuolema on pelottava asia, ja siitä saa olla huolissaan. Edes aikuiset lapset eivät halua menettää vanhempiaan yllättäen! Tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa lapselle, että elämä on epävarmaa ja kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. 

Isän tai äidin ei tarvitse olla pelkäävälle lapselle kaikkivoipia vanhempia, jotka vievät pahan pois ja parantavat kaikki pelot. Lapsen pelkoja voi vain kuunnella sen sijaan, että yrittäisi karkottaa ne kaikki.

Lapselle voi sanoa esimerkiksi: ”Mitä tahansa tapahtuukin, rakkaus ei koskaan kuole. Rakastan sinua aina ja ikuisesti”. Hänelle voi kertoa, että äiti ja isä ovat terveitä, mutta se ei välttämättä auta. Tärkeintä onkin keskittyä olemaan läsnä, ei toimimaan.

Missä menee elämän ja kuoleman raja?

Lähde: Washingtonpost.com