Äiti joutui todistamaan veritekoa olohuoneessaan: Poika tunkeutui taloon ja iski isäpuolta 61 kertaa veitsellä: "Ei se siinä kauan elä" 

3:30
MTV Uutiset Livessä aiemmin: Suomessa henkirikokset ovat lisääntyneet selvästi – poliisihallitus listaa syyt

Tekoaikaan 28-vuotias mies lähti lokakuussa 2018 käymään äitinsä ja isäpuolensa luona Kaarinassa. Ilta päättyi kammottavin seurauksin. Hovioikeus piti elinkautisen murhatuomion voimassa.

Tuomitun äiti kertoi tapahtumailtana kuulleensa pauketta oven takaa hieman ennen kello kymmentä. Hän oli vetänyt aamutakin ylleen, mennyt talon alakertaan ja nähnyt poikansa oven takana. 

Äidin mukaan poika oli ensin kysellyt velipuolestaan, joka ei kuitenkaan enää asunut samassa asunnossa. Sen jälkeen poika oli kävellyt suoraan olohuoneeseen, jossa isäpuoli oli istunut selin oviaukkoon päin.

Televisio oli ollut kovalla ja huoneessa oli pimeää. Kun äiti kääntyi laittamaan valot päälle, poika oli jo isäpuolen kumpussa. Äiti yritti tuloksetta mennä väliin. Poika oli heittänyt hänet takkaa päin.

Seuraavaksi äiti näki puolisonsa makaamassa lattialla vatsallaan. Poika esti avunantoyritykset repimällä äitiään tukasta.

– Älä siinä yritä, ei se siinä kauan elä, kun vedin kaulavaltimon poikki, poika oli äidin mukaan sanonut. 

Tässä vaiheessa äidin muistikuvat olivat sumentuneet. Hän oli rukoillut poikaansa polvillaan lopettamaan tekonsa – mitä ikinä he olivatkaan pojan mielestä väärin tehneet.

Tapahtumien kulku käy ilmi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiolauselmasta.

Näki liikettä, kävi uudestaan kimppuun

Poika oli ilmoittanut istuvansa paikalla niin kauan, että "tuo psykopaatti kuolee". Vaimo joutui seuraamaan miehensä menehtymistä sivusta.

Kun isäpuoli oli yrittänyt nousta ylös, poika meni istumaan tämän selkäpuolelle ja alkoi äidin mukaan jälleen silmittömästi lyödä miestä selkään. 

Äidin mukaan poika oli veriteon jälkeen uhkaillut myös häntä, heilutellut veistään ja puhunut asioita, joiden perusteella äiti koki poikansa elävän "jossakin eri todellisuudessa".

Hän oli käskenyt äitiään vaikenemaan illan tapahtumista ja tekijästä, kertonut menevänsä "hyvillä mielin linnaan" ja olevansa valmis tappamaan uudestaan. Poika oli uhannut tappaa myös pikkuvelipuolensa, jonka koki saaneen elämässä parempaa kohtelua perheeltään.

Äidin arvion mukaan tapahtumat olivat kestäneet noin tunnin. Poika oli äidin mukaan käyttäytynyt kylmän määrätietoisesti ja puhunut selkeästi, vaikka tuoksuikin alkoholilta.

Lähtiessään pois poika oli toivottanut äidilleen hauskaa loppuelämää.

Paha aavistus kävi toteen

Pojan mentyä äiti oli soittanut hätäkeskukseen. Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan pelokkaalta kuulostanut nainen ei ollut maininnut tekijän nimeä, mikä tuki käsitystä pojan uhkauksesta. 

Isäpuoli oli juuri ollut tekonivelleikkauksessa ja liikkui apuvälineitä käyttäen. Vaimonsa mukaan hän ei olisi mitenkään kyennyt tekemään vastarintaa pojan hyökätessä kimppuun.

Äidin mukaan poika oli alkanut oirehtia jo teini-iässä perhesuhdemuutosten vuoksi, ajautunut rikollisille poluille ja ruvennut kapinoimaan kotiväkeä vastaan. Poika oli sijoitettu pois kotoaan ensimmäisen kerran 14–15-vuotiaana. Ongelmat olivat jatkuneet aikuisiällä.

Isäpuolen tytär kertoi viettäneensä tekijän kanssa aikaa lapsena, kun heidän vanhempansa olivat alkaneet seurustella. Myöhempinä vuosina nuoret olivat tavanneet baarissa. Jo silloin poika oli kertonut suunnitelleensa isäpuolensa tappamista.

Miehen tytär ei ollut pitänyt asiaa vitsinä. 

Myös isäpuoli oli pojan äidin mukaan jo pidemmän aikaa sanonut pelkäävänsä, että poika tulisi jonakin päivänä tappamaan hänet.

Koki katkeruutta

Poika itse kertoi isäpuolen määräilleen, syytelleen ja muutenkin kaltoinkohdelleen häntä lapsuudesta saakka erinäisistä syistä. Hänen mukaansa isäpuoli oli käynyt häneen käsiksi useita kertoja ja käyttäytynyt häntä kohtaan väkivaltaisesti siitä saakka, kun poika täytti 14.

Poika koki nuorena saaneensa ylimitoitetun tiukkaa kohtelua muutaman minuutin kotiintuloaikojen ylityksistä tai muutamien eurojen saldorajaylityksistä.

Tapauksen tutkinnassa kuultiin useita todistajia, joille tekijä oli kertonut pettymyksestään perhettään kohtaan ja isäpuolen väkivaltaisuudesta.

Oikeusasiakirjoista ilmenee, että poika kertoi menneensä talolle etsimään pikkuvelipuoltaan, jonka terveydentilasta hän halusi saada lisäselvyyttä. Velipuoli oli muuttanut jo aiemmin omaan asuntoonsa. 

Poika kiisti, että hänen aikomuksenaan olisi ollut tappaa isäpuolensa.

Tekonsa jälkeen hän oli ajanut baariin, jossa muun muassa hänen tyttöystävänsä oli viettämässä iltaa. Hän kävi anoppinsa asunnolla pesemässä vereentyneet kätensä. Poliisit löysivät hänet seuraavien tuntien kuluessa.

Mielentilatutkimus: Syyntakeinen

Äidin ja pojan kertomuksissa oli ristiriitaisuuksia. Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan tapauksessa tuli kuitenkin selvityksi, että poika oli lyönyt kääntöveitsellä isäpuoltaan päähän ja eri puolille kehoa yhteensä 61 kertaa.

Oikeus katsoi myös, että isäpuoli oli vielä elossa olleessaan liikahtanut, jolloin poika oli palannut hänen luokseen ja lyönyt häntä veitsellä selkään useita kertoja uudelleen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus passitti miehen mielentilatutkimukseen vastoin tahtoaan. Käräjäoikeuden mukaan teon raakuus jo itsessään tuki mielentilantilatutkimukseen lähettämistä.

Teon motiivi jäi oikeuden mukaan epäselväksi. Oikeudessa mies kertoi isäpuolen pahoinpidelleen häntä lapsena, muttei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, vaikuttivatko lapsuuden kokemukset tekoon.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli ollut tekohetkellä syyntakeinen, eli hän ymmärsi tekonsa seuraukset. Käräjäoikeus tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen syksyllä 2019.

Murhan lisäksi 1990 syntynyt Mikael Dan Erik Forsberg tuomittiin käräjäoikeudessa muistakin rikoksista: kolmesta pahoinpitelystä, kahdesta kotirauhan rikkomisesta, kolmesta vahingonteosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Tuomio pysyi hovissa

Ratkaisussaan käräjäoikeus perusteli, että uhri on tarvinnut liikkumiseen apuvälineitä. Hänellä ei sen vuoksi ollut mitään mahdollisuutta väistää, paeta tai muutoin puolustautua kääntöveitsellä varustautuneen miehen väkivaltaa vastaan.

Käräjäoikeus katsoi myös, että teko oli tehty erityisen julmalla tavalla. Lapsuuden kokemuksista kummunneen katkeruuden katsottiin osaltaan selittävän tekoa, mutta se ei oikeuden mukaan ollut tekoa lieventävä seikka.

Tapaus eteni Turun hovioikeuteen, jossa mies vaati murhasyyteen lieventämistä tapoksi. Hän vetosi vakaan harkinnan sijaan menettäneensä itsehillintänsä, jonka vuoksi tapahtumat etenivät ennalta-arvaamattomasti. 

Lisäksi tuomitun äiti ja sisarpuolet vaativat hovioikeudessa korvauksiaan korotettaviksi.

Miehen rangaistus ei hovissa alentunut, mutta omaisten korvaussummia korotettiin tiettyjen haittakorvausten osalta. Hovioikeus antoi ratkaisunsa perjantaina. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja