Lähes sokea mies hakkasi 85-vuotiaan anoppinsa hengiltä – vaimo aisti puhelun taustalta pahaenteisen tunnelman

Mies kertoi "käynnistäneensä hyökkäyksen", koska luuli asunnossa olevan ulkopuolisia ihmisiä. Hän sai tuomiokseen lähes 9 vuotta vankeutta taposta.

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa keski-ikäistä miestä syytettiin iäkkään anoppinsa taposta Tampereella.

Vanhus kuoli vammoihinsa pari viikkoa myöhemmin sairaalassa.

Käräjäoikeus antoi asiassa välituomion lokakuussa ja määräsi taposta syytetyn miehen mielentilatutkimukseen.

Välituomiossaan Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi miehen toimineen syytteessä kuvatulla tavalla. Mies on ollut vangittuna kiinniotostaan saakka. 

Oikeusasiakirjoista ilmenee, että tekoaikaan 55-vuotiaalle miehelle ja hänen vaimolleen oli tullut heinäkuisena päivänä riitaa. Vaimo oli poistunut kotoa lenkille. Aviopari oli myynyt talonsa noin puolta vuotta aiemmin. He olivat muuttaneet miehen omistamaan asuntoon, jossa anoppi asui. 

Vaimon mukaan hänen miehellään ja äidillään ei tässä vaiheessa ollut havaittavissa minkäänlaisia erimielisyyksiä, vaikka avioparilla olikin ollut riitaa keskenään.

“Kuka siellä?”

Myöhemmin lenkkinsä aikana vaimo oli soittanut äidille ja kertonut tulevansa kotiin.

Kuulusteluissa vaimo kertoi, mitä hän oli havainnut puhelun taustalla tapahtuvan. Hän kertoi kuulleensa taustalta, kuinka mies oli kysynyt anopilta puhelun aikana “Kuka siellä?”. 

Vanhus oli vastannut miehelle, että soittaja on “tuttava”. Vanhus ei siis ollut sanonut vävylleen suoraan, kuka linjan toisessa päässä oli. 

Iäkäs äiti oli vaimon mielestä kuulostanut pelokkkaalta. Vaimo oli kuullut puhelun taustalta, että mies oli hänen äitinsä lähistöllä. Myöhemmin sairaalassa vanhus oli myöntänyt, että mies oli tullut ottamaan häneltä puhelimenta pois.

Menetti hermonsa

Mies kiisti syytteen taposta ja vetosi terveydentilansa romahtaneen parin vuoden takaisen infarktin vuoksi. Hänellä oli muun muassa muistivaikeuksia ja näköhäiriöitä. Lisäksi hän oli lähes täysin sokea.

Mies kertoi luulleensa, että asunnossa oli tapahtumien aikaan ulkopuolinen henkilö. Hän oli luullut anopin lähteneen vaimonsa mukaan ja poistuneen asunnosta.

Mies oli kuullut, miten puhelin soi anopin käytössä olleessa makuuhuoneessa eikä tunnistanut soittoääntä omakseen. Mies avasi makuuhuoneen oven ja kuvaili “käynnistäneensä hyökkäyksen”.

Poliiseille mies kertoi, että tarkoitus oli poistaa ylimääräinen tunkeutuja asunnosta ja heittää hänet rappukäytävään. 

– Mä avasin sen oven sitten, ja jostain syystä sitten meni hermot.

Hän oli kertomansa mukaan lyönyt anoppia oikealla kädellä, ottanut vauhtia ja lyönyt vielä kolmesti. 

– Sitten mä menin huoneeseen sisälle ja jostain syystä oon sitten käynyt häneen käsiksi. Sitä mä en osaa kyllä sulle sanoa, minkä takia. Ja sen mä muistan, kun hän horjahti ens töikseen siihen lasivitriiniin ja sitten putosi niitä lasiesineitä lattialle, mies kertoi kuulusteluissa. 

Kun mies oli huomannut uhrin kaulassa tutun huivin, hän ymmärsi kyseessä olevan anoppinsa. Mies kertoi tässä vaiheessa lopettaneensa väkivaltaisuudet.

Mies kiisti halunneensa vahingoittaa anoppia, jonka kanssa hänellä oli ollut asialliset välit. Hän kuitenkin myönsi pääosin toimineensa teonkuvauksessa selostetulla tavalla.

Naapuri kuuli, miten asunto hiljeni

Alakerran naapuri oli kuullut tapahtumien aikaan kolinaa yläkerrasta. Avunhuudot olivat kantautuneet naapurin asuntoon saakka. Hän oli lähtenyt asunnolle ja huutanut postiluukusta.

– Avatkaa ovi, soitan poliisit!

Tässä vaiheessa hän oli kuullut vielä yhden avunhuudon. Sitten asuntoon oli laskeutunut hiljaisuus. Poliisi ja ambulanssi olivat paikalla naapurin mukaan noin kymmenessä minuutissa.

Sairaalassa vanhus oli pystynyt vastailemaan lyhyesti kysymyksiin, mutta tajunnan taso oli alentunut. Hän oli kertonut, että vammat oli aiheuttanut tyttären mies. 

Syytteen mukaan vanhus oli miehen tönäisyn vuoksi kaatunut päin lasivitriiniä ja siitä maahan. Sen jälkeen mies oli lyönyt, potkinut tai muilla tavoin kohdistanut iskuja vanhuksen pään ja ylävartalon alueelle.

Anopin kaksi kaularangan nikamaa oli murtunut. Uhrille oli koitunut myös kaulaydinvaurio, aivokalvoverenvuoto, aivoruhjeita, rintalastan murtuma ja molemminpuoliset kylkiluumurtumat. 

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Jaakko Juhani Kaasalaisen 8 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen taposta.

Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli teon aikaan syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset. Oikeus katsoi, että mies ymmärsi kohdistavansa väkivaltaa anoppiinsa.

Tuomio on lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat