Mainos

Mies tappoi isäpuolensa iskemällä kääntöveitsellä 61 kertaa – määrättiin nyt mielentilatutkimukseen: "Hän ei tiedä, miksi hän oli lyönyt niin paljon"

Käräjäoikeus määräsi isäpuoltaan kymmeniä kertoja puukottaneen miehen mielentilan tutkittavaksi. 28-vuotias mies oli viime lokakuussa käymässä äitinsä ja isäpuolensa luona Kaarinassa, missä hän iski mukanaan tuomallaan kääntöveitsellä isäpuoltaan päähän ja eri puolille kehoa yhteensä 61 kertaa.

Perjantaina antamassaan välituomiossa Varsinais-Suomen käräjäoikeus toteaa miehen menetelleen syytteen mukaisesti. Siihen, oliko teko murha, oikeus ottaa kantaa mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Oikeudessa mies myönsi teon tappona. Hänen mukaansa väkivallan tilanteessa aloitti isäpuoli.

– Hänellä ei ollut ollut etukäteen ajatuksena tappaa uhria. Uhrin häneen kohdistama lyönti oli laukaissut väkivallan. Hän ei tiedä, että miksi hän oli lyönyt niin paljon, tuomiossa todetaan.

Heitti äidin takkaa päin ja uhkasi tappaa muun perheen

Teon motiivi jäi oikeuden mukaan epäselväksi. Oikeudessa miehen puolustus kertoi isäpuolen pahoinpidelleen häntä lapsena, muttei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, vaikuttivatko lapsuuden kokemukset tekoon.

– Hän ei osaa sanoa, että oliko se vaikuttanut, että häntä on lapsena lyöty.

Puukotustilanteessa läsnä ollut ja hätäpuhelun tehnyt äiti oli maininnut hätäkeskukselle miehen lapsuudentraumoista.

Vierailun aikana mies oli oikeuden mukaan väkivaltainen myös äitiään kohtaan ja uhkasi tätä ja sisarpuoliaan tappamisella. Mies oli heittänyt äitinsä takkaa päin, repinyt tätä hiuksista ja pitänyt veistä tämän kurkulla.

Välituomiossaan oikeus katsoo miehen aikaisemmin muun muassa pahoinpidelleen ja uhkailleen yhtä velipuoltaan väkivallalla. Lisäksi mies oli vuonna 2017 tunkeutunut äitinsä asuntoon kiipeämällä ikkunasta sisään ja tuhonnut valokuvia.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus päätti mielentilatutkimuksen tekemisestä vastoin syytetyn tahtoa. Oikeuden mukaan teon poikkeuksellisuus, sen kohdistuminen perheenjäseneen sekä lapsuudesta esiin tulleet seikat puoltavat mielentilan tutkimista.

Oikeus antaa lopullisen tuomionsa mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja