Äiti sai oudon kuvaviestin ja pelkäsi vävykokelastaan – myöhemmin mies hakkasi tyttären hengiltä Jyväskylässä 

Surmaajan kaveri soitti hätäkeskukseen ja esitti löytäneensä uhrin sattumalta – näin tapahtumat etenivät 3:13
Kuuntele: Surmaajan kaveri soitti hätäkeskukseen ja esitti löytäneensä uhrin sattumalta – katso kuvat rikospaikalta

Keski-Suomen käräjäoikeus alkoi viikon alussa puida Jyväskylän Pupuhuhdan murhatapausta, jossa tekijä jätti uhrin lojumaan jalkakäytävälle. Mies on myöntänyt tappaneensa 25-vuotiaan naisystävänsä. 

Murhasta syytetty 35-vuotias mies ei soittanut uhrilleen ambulanssia, koska kerrostaloasunnon kannabiskasvattamo olisi voinut paljastua. Sen sijaan hän otti yhteyttä kaveriinsa ja pyysi tätä tulemaan apuun asunnolle. 

– Mie oikeesti löin sitä ku miestä älä kerro tästä kellekään ole kiltti. Mut voitko tulla tänne? Tarjoon savut ja kaikki, mies kirjoitti Wickr-viestisovelluksessa kaverilleen, nuorelle miehelle.

Henkirikos tapahtui joulukuun ensimmäinen päivä viime vuonna. Pariskunta oli seurustellut kesästä 2019 saakka. He asuivat naisen asunnossa.

Murhasyytetty kertoi poliisikuulusteluissa, että pariskunta oli makoillut sängyllä. He olivat keskustelleet parisuhteessa ilmenneestä uskottomuudesta. Varsinaista riitatilannetta heidän välillään ei miehen mukaan ollut.

Mies vetosi ensimmäisissä kuulusteluissa “black outiinsa” eikä osannut tarkasti kertoa, mitä asunnossa oli myöhemmin tapahtunut. Hän kertoi havahtuneensa siihen, että tyttöystävä makasi sängyllä täysin veressä ja makuuhuone oli “hullunmyllyä”. Huonekalut olivat siirtyneet paikoiltaan ja tavarat hujan hajan.

– Ensin en tajunnut, että olen tehnyt sen. Katsoin asunnon läpi, onko siellä ihmisiä. Ei siellä ollut ketään, mies kertoi poliisille.

Nosti uhrin olalle ja vei autoon

Myös naapurustoon oli kantautunut kovaäänisen riitelyn ääniä. Kun miehen 22-vuotias kaveri saapui asunnolle ja näki tajuttoman oloisen naisen, hän ehdotti ambulanssin soittamista. Mies ei siihen suostunut, sillä asunnossa oli kannabiskasvattamo. Viranomaisia ei kaivattu paikalle.

Mies puki henkihieveriin pahoinpitelemänsä naisen päälle vaatteita, nosti olkapäälleen ja kantoi hänet kaverinsa autoon. Kuulusteluissa kertomansa mukaan mies päätti viedä naisen sairaalaan omin kyydein.

Maassa oli lunta, ja kaverin autossa kesärenkaat. Matkaan tuli ongelmia. Miehet jättivät uhrin kevyenliikenteen väylälle Pupuhuhdan alueelle. Kello oli tässä vaiheessa noin puoli seitsemän illalla.

– Sen takia jätimme hänet auton kyydistä johonkin alamäkeen hiekkatiellä, jossa alkoi renkaat luistaa autosta. Minä nostin hänet autosta siihen maahan. En muista kumpi autoa ajoi, mies kertoi poliisille. 

Miehet sopivat, että kaveri jää uhrin luokse, soittaa hätäkeskukseen ja esittää löytäneensä naisen kadulta ohi kulkiessaan. Hätäkeskuspäivystäjä antoi puhelimitse elvytysohjeita.

Poliisin ja ambulanssin saapuessa kaveri valehteli, että hän oli vain sattunut paikalle ja löytänyt ruumiin. 

Murhasyytetty sen sijaan lähti omille teilleen. Hän kertoi erinäisten vaiheiden jälkeen menneensä metsään yöksi sateenvarjon alle ja tehneensä nuotion. Myöhemmin mies kävi vielä tapaamassa kaveriaan, joka kertoi naisen kuolleen. Mies kävi myös surma-asunnon ovella ja näki poliisin eristysnauhat. 

Aamun tullen hän kertoi käyneensä ostamassa Vaajakosken torilta itselleen uudet vaatteet. Sitten mies päätti lähteä pitkästä aikaa kotipaikkakunnalleen tapaamaan äitiään. Hän oli suunnittelut ilmoittautuvansa sen jälkeen itse poliisille.

Mies otettiin kiinni, kun hän oli junamatkalla Joensuuhun.

Tilitti tuntojaan ääniviesteissä

Uhrin kehosta löydettiin yli 150 vammakohtaa. Henkilöllisyyden varmistamiseen käytettiin sormenjälkitunnistusta. Mies oli hakannut naista muun muassa teroituspuukolla, koiran talutushihnan metalliosalla ja tuolinjalalla. Hän oli kiertänyt uhrin pään ympärille kangasta ja pyörittänyt päälle ilmastointiteippiä.

Väkivalta oli oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan kestänyt useita tunteja.

Poliisi kysyi mieheltä kuulusteluissa, mihin rikokseen hän on mielestään syyllistynyt.

– Minun mielestä minut pitäisi tuomita murhasta, koska olen hänet tappanut ja satuttanut häntä tavoilla, joilla ihmistä ei pitäisi satuttaa.

Ennen kiinniottoon mies oli lähettänyt Wickr-sovelluksessa kaverilleen ääniviestejä, jossa hän purki katkeruuttaan. Hän koki tulleensa hyväksikäytetyksi ja petetyksi suhteessa.

– Ja mä oon saatana kolmevuotiaan tasolla tunnetiloissa, mie en osaa, mie en osaa käsitellä näitä tunteita. Mie en osaa käsitellä mitään.

Äiti yritti “sietää” miesystävää

Poliisikuulusteluissa uhrin vanhemmilta kysyttiin, minkälaisia havaintoja heillä oli parin suhteesta ja miehen aiemmasta mahdollisesti väkivaltaisesta käytöksestä. 

Uhrin äiti kertoi poliisille, ettei hän juurikaan tuntenut tyttärensä seurustelukumppania. He olivat tavanneet vain muutamia kertoja. Äiti kertoi “yrittäneensä sietää” miestä, mutta koki hänet jollakin tavalla pelottavana.

Hän oli myös nähnyt tyttäressään ruhjeita, joiden syntyä tytär oli selitellyt kaatumisilla ja kolhiintumisilla.

Kuulusteluissa äiti kertoi myös kummallisista viesteistä parin vuoden takaa. Kesällä 2019 äiti oli yllättäen keskellä yötä saanut tyttärensä numerosta kuvaviestejä.

Ensimmäisessä kuvassa pari oli äidin mukaan normaalisti yhdessä, mutta toisessa kuvassa mies kuristi tytärtä takaapäin kurkusta. Äidin mukaan tytär oli kuvassa “Ihan kauhuksissaan. Ihan tosissaan.”

Jälkikäteen he olivat selittäneet äidille kuvien olevan jonkinlaista huumoria, mutta äiti ei kokenut asiaa samoin. 

Miestä syytetään murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Asunnolle saapunutta ja ruumiin siirtelyyn osallistunutta kaveria syytetään hautarauhan rikkomisesta. Keski-Suomen käräjäoikeus aloitti tapauksen käsittelyn maanantaina. Tuomio asiassa annetaan myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat