Aikuisen palaute ratkaisevan tärkeää koululaiselle

Lapsi voi Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan ajautua koulussa alisuorittamisen tielle, jos hän saa liian kriittistä palautetta aikuisilta. Suurin osa kouluista avaa ovensa ensi viikolla.

Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) neuvoo vanhempia antamaan kannustavaa palautetta ekaluokkalaiselle.

Suurin osa kouluista alkaa ensi viikon alussa

Liiton mukaan lapsen koulun alussa saama käsitys omista kyvyistään ja oppimisestaan vaikuttaa ratkaisevasti myöhempään koulumenestykseen. Aikuisten kannustus innostaa, kun taas kritiikki voi tehdä lapsesta alisuoriutujan.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton psykologi Marjo Kankkonen toivoo, että vanhemmat ja opettajat laittaisivat koko persoonansa peliin ja muistaisivat, että jopa yksittäisillä palautteilla on kauaskantoiset vaikutukset.

- Parasta palautetta on rehellinen, eritelty palaute, joka painottaa myönteisiä asioita, mutta osoittaa myös harjoittelua edellyttävät kohdat. Myönteinen palaute sytyttää lapsen tekemään työtä ja haastamaan itsensä läpi epävarmuuden hetkien, Kankkionen sanoo.

Kehuminen ei yksin riitä

Pelkkä kehuminen ei kuitenkaan Kankkosen mukaan ole hyvää palautetta, koska jokainen lapsi tarvitsee myös opastusta.

MLL:n mukaan aikuisten on hyvä edellyttää lapselta erilaisia asioita, kuten läksyjen tekoa ja harjoittelua. Oppimishaasteet pitää kuitenkin sovittaa todellisen kehitystason mukaan ja lasta on kannustettava yksilöllisessä kehittymisessään.

Vinkkejä kannustavaan palautteeseen:

- Kaikki eivät opi yhtä nopeasti ja jotkut lapset saavat enemmän kielteistä palautetta kuin toiset. Kielteisen palautteen pelko voi tehdä lapsesta henkisesti barbinuken, kammatun ja notkean, joka yrittää miellyttää vanhempaa tai opettajaa. Silloin lapsen tavoite voi olla vain välttää aikuisten kritiikkiä - muusta viis. Sisältä kumpuavasta motivaatiosta tai oppimisen ilosta ei ole tietoakaan, Kankkonen arvioi.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto toivoo, että jokainen koululainen saa kokea kannustavaa ja yksilöllistä palautetta. Aikuista kaivataan varsinkin silloin, kun lapsi on epävarma onnistumisestaan tai varma epäonnistumisestaan.

MLL kampanjoi hyvän koulun alun puolesta nyt jo kahdeksatta kertaa. Liitto on laatinut koululaisen oppimisen tukemiseen työkirjan, joka sisältää tietoa ja konkreettisia neuvoja oppimisen tukemiseen. Työkirja on tulostettavissa sivuilta www.mll.fi/vanhemmille

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat