Ahosen paluu ei ole rahasta kiinni

Kuningaskotka Janne Ahosen paluu mäkisirkukseen on herättänyt jos jonkinlaista arvailuja miehen paluun todellisista syistä. Rahasta paluu ei ainakaan ole kiinni.

Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä mäkikotkista on tahkonnut ammattiurallaan rahaa sievoisen summan. Menestys on näkynyt myös Ahosen elämässä, mies asuu perheineen upeassa luksustalossa, autotallissa on 170 000 euron luksus-Audi sekä Vesijärven rannassa lillluu kesäisin kalliimman luokan vene.

Vuosi sitten lopettamisestaan tunteellisesti kertonut Ahonen kertoi keskittyvänsä nyt perheeseensä. Ahosten perheessä on viime kesäkuussa syntyneen Milo-pojan lisäksi myös seitsenvuotias Mico-poika.

Aktiiviuran jälkeen Ahonen ei ole jäänyt kuitenkaan pyörittelemään peukaloitaan. Ahosella on Radius -niminen, avoimena yhtiönä toimiva, maahantuontiyritys Jari Mantilan ja Matti Hautamäen kanssa. Kaupparekisteristä yritykselle ei löydy tilinpäätöstietoja.

Viime vuoden lopulla Ahonen laittoi perheen Hollolan Karjusaaressa sijaitsevan luksustalon myyntiin. Talo on ollut myynnissä nyt useamman kuukauden. Talon hintapyyntö on huikeat 645 000 euroa.

Moni vääräleuka epäili miehen kärsivän rahahuolista, mutta totuus taitaa olla toinen.

Huikeita tienestejä

Toukokuussa 32 vuotta täyttävä Ahonen tienasi vuonna 2007 51 839 euroa, Vuotta aiemmin Ahosen tilipussi oli paksumpi, silloin ansiotulot olivat kaksi kertaa kovemmat, 116 000 euroa.

Vuoden 2008 verotietoja ei ole vielä saatavilla. Myös viime vuonna Ahonen sai hyvin apetta pöytään, koska tienasi historiallisella viidennellä Keski-Euroopan mäkiviikon voitollaan sievoisen summan rahaa. Talouselämä-lehden mukaan kuningaskotkan palkintojen arvo nousi 86 500 euroon. Kun päälle lisätään vielä sponsorien lupaamat bonukset, on summa ollut mahdollisesti jopa parinsadan tuhannen euron luokkaa.

Jos ja kun Ahonen palaa takaisin huipulle, on palkintorahoja tulossa perheeseen taas sievoinen summa. Suurempi motivaatio Ahosella taitaa olla kuitenkin puuttuva olympiakulta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat