"Äänestäjät ovat osoittaneet Keskustan suunnan oppositioon" – näin puoluehallitus kommentoi Keskustan vaalitulosta ja Sipilän eroa

Keskustan puoluehallitus julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoittaa aloittavansa puolueen uudistustyön.

– Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois. Vaalituloksen perusteella äänestäjät ovat osoittaneet Keskustan suunnan oppositioon, kirjoitetaan keskustan puoluehallituksen julkaisemassa tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että kynnys keskustan hallitukseen lähtemiselle suuren vaalitappion jälkeen on korkea.

Jos kuitenkin neuvotteluihin päädyttäisiin, hallitukseen lähdön kynnyskysymyksiksi keskusta asettaa työllisyyden kasvuun tähtäävän politiikan, sekä sote-, maakunta- ja sosiaaliturvauudistuksiin sitoutumisen.

Keskustan puoluehallitus päätti nykyisen puheenjohtajan Juha Sipilän pyynnöstä kutsua koolle ylimääräisen puoluekokouksen, jossa valitaan Keskustalle uusi puheenjohtaja. Puoluekokous pidetään syyskuussa, ja Sipilä jatkaa puheenjohtajana siihen asti.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että puolueelle laaditaan uudistusohjelma.

Päivitetty 16.4.2019 klo 12.46: Korjattu ylimääräisen puoluekokouksen järjestämisajankohdaksi syyskuu, aikaisemmin se oli virheellisesti lokakuu.

Lue myös:

    Uusimmat