Opiskelijat nousivat seisomaan Tampereen yliopiston juhlasalissa ja huusivat muun muassa "Vapaa Palestiina" -huutoja. Presidentti Alexander Stubbin puheenvuoro oli osa hänen Tampereen-vierailunsa ohjelmaa.
Presidentti Alexander Stubbin puhe Tampereen yliopistolla keskeytyi tänään Palestiinaa tukevan mielenosoituksen vuoksi, kertoo Aamulehti.
Stubb aloitti puheenvuoronsa yliopiston juhlasalissa kello yhden aikaan iltapäivällä. Aamulehden mukaan puhe keskeytyi, kun salin keskirivillä noin kymmenen opiskelijaa nousi seisomaan. Opiskelijat pitivät esillä Palestiinan lippua ja huusivat muun muassa "Vapaa Palestiina" -huutoja.
Tämän jälkeen opiskelijat ohjattiin rauhallisesti ulos salista. Stubb totesi mielenosoitusten olevan osa opiskelijakulttuuria ja sanoi käsittelevänsä myös Gazan sotaa puheessaan. Noin tunnin kestänyt luento päättyi kello kahden aikaan.
Tapasi puolustusteollisuuden edustajia
Stubbin puheenvuoro yliopistolla oli osa hänen Tampereen-vierailunsa ohjelmaa tänään. Vierailu alkoi aamulla tutustumisella Puolustusvoimien Logistiikkalaitokselle.
Sieltä presidentin matka jatkui Tampereen Raatihuoneelle, jossa hän tapasi lounaalla kaupungin johtoa ja alueella toimivien puolustusteollisuuden yritysten edustajia.
Raatihuoneelta Stubb siirtyi Tampereen yliopistolle pitämään puheenvuoronsa ja keskustelemaan opiskelijoiden kanssa.
Yliopistotilaisuuden jälkeen Stubb osallistuu kulttuuria käsittelevään paneelikeskusteluun Tampereen seudun työväenopistolla. Keskustelutilaisuuden jälkeen Stubb tapaa median edustajia.
Uusimmat
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:53
Suora lähetys: Tornadoennätys moukaroi Floridaa, yksi niistä repi Robertin talon katon irti – Milton, "vuosisadan myrsky" iskee yöllä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
Lataa lisää