7-viikkoinen vauva sairastui koronaan – brittiäiti listaa oireet: ”He luulivat, että kyseessä on verenmyrkytys”
Isossa-Britanniassa asuva äiti kertoo kymmeniä tuhansia tykkäyksiä ja jakoja keränneessä Facebook-päivityksessään seitsenviikkoisen vauvansa koronaoireista.
Toni Rhodes kertoo huomanneensa Curtis-vauvansa käytöksessä reilu viikko sitten jotain outoa.
Curtis oli ollut levoton ja itkenyt tavallisesta poikkeavaa parkua. Sitten vauva oli muuttunut uniseksi. Hän nukkui rauhallisemmin kuin yleensä. Parin päivän kuluttua oudon käytöksen alkamisesta vauvan ruokahalu katosi, eikä hän syönyt 12 tuntiin. Sitten lapsen iho muuttui laikukkaaksi ja silmät turvonneiksi sekä vetistäviksi. Curtisille tuli lievää yskää ja nuhaa. Vauva oli edelleen hyvin väsynyt ja haluton syömään.
Maanantaina päivällä, muutamia päiviä oireiden alkamisen jälkeen, vanhemmat päättivät viedä vauvansa päivystykseen.
– Hänellä oli hieman kuumetta ja korkea syke. Ottaen kaiken huomioon he luulivat, että kyseessä on verenmyrkytys, Toni kirjoittaa.
Curtisia ryhdyttiin hoitamaan antibiootein. Hoitohenkilökunta teki vauvalle myös koronatestin varmuuden varalta.
Rauhoittava viesti vanhemmille
Curtis kotiutettiin keskiviikkona, kun vauvan kunto oli parantunut. Torstaina vanhemmat saivat soiton sairaalasta. Heille kerrottiin, että lapsella oli todettu koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti.
Syytä sairaalahoitoon ei kuitenkaan enää ollut. Curtis on palannut lähes entiselleen. Toipilas ei ole tarvinnut lääkitystä kotiutumisensa jälkeen. Sairaalasta on neuvottu tuomaan lapsi päivystykseen, jos tällä ilmenee hengenahdistusta.
– Jaamme tarinamme rauhoittaaksemme vanhempia, että vauvat voivat selviytyä (koronaviruksesta), Toni kirjoittaa.
Jos päivitys ei näy, voit avata sen tästä.
Lasten koronaoireet ovat usein lieviä. Pienellä osalla lapsia virus voi kuitenkin johtaa vakavaan sairauteen, minkä vuoksi hoitoon hakeutumista ei pidä viivytellä, jos huomaa lapsensa yleiskunnon heikkenevän. Yhdysvalloissa alle vuoden ikäinen pikkulapsi on kuollut covid-19-tautiin.
Tunnista koronaviruksen oireet
Toni alleviivaa kirjoituksessaan, ettei hänen vauvallaan ollut koronavirustartuntaan liitettyjä korkeaa kuumetta ja jatkuvaa kuivaa yskää.
Vanhemmilla ei ole ollut koronaoireita, mutta lääkärit ovat neuvoneet heitä tarkkailemaan mahdollisesta tartunnasta kertovia oireita. Nyt perhe on eristyksissä kotonaan.
Koronatartunnasta kertovat oireet muistuttavat alkuvaiheessa minkä tahansa hengitystieinfektion oireita. Oireita ovat:
- kuume
- yskä
- hengitysvaikeus
- lihaskivut
- väsymys
- päänsärky
On myös viitteitä siitä, että ruoansulatusongelmat, haju- ja makuaistin katoaminen sekä silmien punertaminen voivat olla oireita koronatartunnasta.
Jos epäilet saaneesi koronatartunnan, mutta tilanne ei ole hälyttävä, tee oirearvio Omaolo-palvelussa. Soita terveyskeskukseen, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta ja yleistilasi heikkenee.
Riskiryhmäläisten tulee ottaa yhteyttä terveyskeskukseen muita herkemmin. Jos sinä tai lapsesi kuulutte riskiryhmään, soita pikaisesti terveyskeskukseesi, jos toiselle teistä nousee äkillinen korkea kuume tai tautiin liittyy kurkkukipua ja/tai yskää.
Lähteet: Toni Rhodes/Facebook, The Sun, Mirror, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
22:06
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suniselta pahaenteistä puhetta kärkipaikan mentyä – useita hurjia tilanteita!
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
Lataa lisää