Koronan riskiryhmäläiset paljastavat kasvonsa – 16-vuotias tyttö: ”En halua kuolla”

Ihmiset antavat somessa kasvot koronaviruksen riskiryhmille ja pyytävät kaikkia pysymään kotonaan.

Moni on jo oppinut, että iäkkäille ja perussairaille uusi koronavirus on tavallista vaarallisempi, jopa hengenvaarallinen. Mutta keitä ovat perussairaat?

Twitterissä jaettiin viime viikonlopun aikana lukuisia päivityksiä tunnisteen #HighRiskCOVID-19 alla. COVID-19 on koronaviruksen aiheuttama tauti.

Oireeton kantaja voi mahdollisesti tartuttaa riskiryhmäläisen

Huffington Post kertoo, että tunniste on niveltulehduksesta kärsiville tarkoitetun CreakyJoints -järjestön jäsenten luoma. Se kuitenkin levisi nopeasti myös muiden riskiryhmäläisten käyttöön.

#HighRiskCOVID-19-tunnistetta käyttävät muistuttavat muita ihmisiä siitä, että heidän tulisi pysyä mahdollisimman paljon kotona. On todennäköistä, että terve ja oireeton voi kantaa koronavirusta, minkä vuoksi hän voi tietämättään levittää sitä ja tartuttaa sen ihmiseen, jolle viruksen aiheuttama tauti on hengenvaarallinen.

"Minunkin elämälläni on merkitystä"

– Olen immuunipuutteinen ja minunkin elämälläni on merkitystä, twiittaa someliikkeen alulle pistänyt Molly Schreiber.

– Nimeni on Sarah ja olen riskiryhmässä. Minulla on spinaalinen lihasatrofia ja keuhkokapasiteettini on erittäin rajallinen. Tammikuussa minulle nousi kuume ja olin kotona kolme viikkoa. Ole kiltti ja ajattele minua, jos et ota sosiaalista etäisyyttä vakavasti, Sarah Jeantwiittaa.

Samaa viestiä kertovat harvinaisesta luustosairauksista, keuhkovammoista, sydänongelmista, nivelsairauksista, syövästä, diabeteksesta, uniapneasta ja autoimmuunisairauksista kärsivät. Kun koronaviruksen leviämistä hillitään sosiaalisella etäisyydellä, vähemmän ihmisiä sairastuu samanaikaisesti. Tämä vähentää terveydenhuollon rasitusta ja antaa sairastuneille mahdollisuuden parempaan hoitoon.

Kuvat myös muistuttavat, että riskiryhmäläiset eivät ole vain iäkkäitä tai aikuisia. Vaikka perusterveille lapsille ja nuorille koronavirus on kohtalaisen vaaraton, myös lapset voivat kärsiä perussairauksista.

– Olen Leah Grace. Olen 16-vuotias ja minulla on Ehlers-Danlosin oireyhtymä ja hirveän huono immuunijärjestelmä. En halua kuolla. Tällaista ihmistä sinä suojelet, Leah Gracetwiittaa.

Lue myös:

    Uusimmat