2011 - Oppilaat: Pätevät opettajat takaavat SYK:n menestyksen

Helsingin Suomalaiseen yhteiskoulun SYK:n oppilaat ovat vaatimattomia. Heidän mielestään kiitos koulun jatkuvasta menestyksestä MTV3 Uutisten vuosittaisessa lukiovertailussa kuuluu suurelta osin motivoituneille opettajille.

– Opettajat ovat asiantuntevia ja he suhtautuvat oppilaisiin mukavasti, arvioi Hanna Jelin.

Tärkeää on myös kodin tuki ja oppilaiden oma innostus oppia.

Puoli vuotta sitten Helsingin Suomalaiseen yhteiskouluun tullut Johannes Tilli yllättyi uuden koulunsa hyvästä ryhmähengestä.

– Kaikki ottivat minut heti tosi hyvin vastaan. Täällä on mukavat ja hyvät opettajat, hieno ryhmähenki ja yhteisöllisyyden tunne on aivan mahtava. Kaikki ovat kavereita keskenään, ja isommat oppilaat näyttävät pienemmille hyvää esimerkkiä.

Aina koulussa hyvin menestynyt Tilli muistuttaa, että myös kodilla on suuri rooli.

– Jos kodissa kukaan ei tue, tai on jotain ongelmia, on vaikea keskittyä opiskeluun, Tilli sanoo.

Tilli valmistautuu ensi vuoden abi-vuoteensa kunnianhimoisesti, kuten muutkin sykkiläiset.

– Me olemme kaikki täällä hyvin kunnianhimoisia ja kiinnostuneita kaikista aineista, joten tungen lukujärjestykseni varmasti aivan täyteen. Ehkä kirjoitan jopa kahdeksan ainetta, Tilli miettii.

Tillin tavoin myös Hanna Jelin kiittelee koulun hyvää ryhmähenkeä.

–Kavereideni kanssa en koe kilpailevani. Enemmän sitä kilpailee itsensä kanssa siitä, että pysyy tavoitteissaan, Jelin uskoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat