1970-luvun vesitorni romahti Jyväskylässä - kaksi miljoonaa litraa vettä maastoon

Jyväskylässä Kangasvuoren vesitornin betoninen ylävesisäiliö romahti maahan aamulla hieman kello kuuden jälkeen. Vain 15-metrinen runkojalka jäi pystyyn noin 30-metrisestä vesitornista.

Säiliössä oli STT:n mukaan kaksi miljoonaa litraa vettä, joka vyöryi lähimaastoon. Suuri säiliö tuli alas kovalla ryminällä ja kaatoi puita alas tullessaan.

Keskisuomalaisen nettiuutisen mukaan vesitornin romahtaminen oli kuulunut muutaman kilometrin päähän saakka.

– Tyhjennetty säiliö tehtiin tarkistus puolitoista viikkoa sitten, Jyväskylän Energia -yhtiöiden vesihuoltopäällikkö Jukka Tyrväinen kertoi.

Vesitorni on rakennettu 1970-luvulla. Romahduksen syitä tutkitaan parhaillaan.

Vesi virtaa taas putkistossa

Jyväskylän vedenjakelu on saatu normaaliksi koko sillä alueella, joka oli aamun aikana vedettömänä tai kärsi paineen alenemisesta.Tilanne vaikutti noin 7 000 ihmisen veden saantiin. Vesikatkoja oli aamun aikana Kangasvuoren, Seppälänkankaan ja Sulun alueilla. Vesitornin romahdus aiheutti putkistoon painetta, minkä takia runkovesiputki vaurioitui Suluntiellä Kangaslammen kohdalla.

Pelastuslaitoksen mukaan alueella ei ole asutusta eikä kukaan loukkaantunut. Alueella menee talvisin suosittu hiihtolatu, joka ei kuitenkaan vielä nyt ole käytössä.

(MTV3 - STT)

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu Jyväskylästä (Seitsemän uutiset 3.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat