14.11.2002 Currybroileri

Torstaina 14.11. vietetään diabetes-päivää. Akatemiaprofessori Jaakko Tuomilehto Kansanterveyslaitokselta on kertomassa faktoja tämän päivän aikuisiän diabeteksesta. Ruokaosuudessa diabeetikko Kari Nybergin kanssa käydään läpi yhden päivän ruokavalio ja liikunta. Karin ruokavalion pääperiaattet ovat: terveellisyys, säännöllisyys, edullisuus ja yksinkertaisuus. Päivä alkaa kaurapuurolla, jonka joukkoon hän sekoittaa vähän leseitä ja päälle laittaa silmäksi Benecolia ja/tai marjoja. Aamupalalla hän syö myös applesiinin, ei mehua, juo pari kuppia mustaa kahvia ja syö sen kanssa pari leipäpalaa, joiden päällä on vähärasvaista leikkelettä tai kevytjuustoa ja tomaattia tai muuta kasvista. Välipalaksi omenaa tai muuta hedelmää tai kasviksia, mutta ei banaania. Lounaaksi maistuu hyvin broileri jossain muodossa riisin tai kuitupastan ja kasvisten kanssa tai vaihtoehtoisesti kala. Silloin tällöin hän kertoo syövänsä kiinalaisessa ravintolassa ja valitsevansa eniten kasviksia sisältävän annoksen. Iltapäivän välipalana maistuu kahvi ja pienen pullan, mustikka- tai rahkapiirakan tai ruisleivän kanssa. Päivälliseksi Kari nauttii mieluiten keittoa ja iltapalaksi tarpeen mukaan kasviksia tai hedelmän tai palan tummaa leipää.

Currybroileri

3-4 broilerin koipireisipalaa
n.2 tl currya
ripaus suolaa
4 porkkanaa
2 sipulia
lanttua
2 tl rypsiöljyä

1. Poista koivista kaikki näkyvä rasva tai myös nahka rasvoineen.
2. Mausta palat currylla ja suolalla. Nosta ne uunivuokaan tai -pannulle leivinpaperin päälle.
3. Leikkaa porkkanat pitkittäin tai poikittain muutamaan osaan, samoin lanttu ja sipulit ja nosta ne broileripalojen viereen. Pirskota kasviksille vähän öljyä.
4. Kypsennä 200-225 asteessa 45-50 minuuttia. Tarjoa lisukkeeksi kuitupitoista kanaliemessä keitettyä pastaa ja halutessasi vielä esim. papuja tai muita pakastevihanneksia tai tuoresalaattia.

- Toim. Kati Nappa

Lue myös:

    Uusimmat