FC Honka löylytti Oulun Palloseuraa jalkapallon Ykkösessä vieraissa rujosti 10–0. OPS:n manageri Miika Juntunen ei ottelun jälkeen varsinaisesti silitellyt suojattiensa päitä.
– En ole ikinä urani aikana, en pelaajana enkä valmentajanakaan, hävinnyt ottelua 10–0. En vain voi hyväksyä tuollaista velttoilua kentällä, häpeällinen suoritus! Joukkueessa ei ollut minkäänlaista kuria, ja keskittyminen oli tipotiessään. Kauden jälkeinen saunailta peruttiin sen ottelun myötä! Juntunen jyrisi OPS:n tiedotteessa.
Maximo Tolonen ja Kasperi Liikonen iskivät espoolaiselle Hongalle kaksi maalia mieheen. Yhden osuman värkkäsivät Tommi Saarinen, Lucas Kaufmann, Masar Ömer, Joel Perovuo, Jatuli Laevuo ja Ilari Äijälä.
Honka on varmistanut paikkansa vähintään nousukarsinnoissa. Honka on suoran nousijan paikalla olevaa sarjakärki TPS:ää kolme pistettä perässä, kun kaikilla joukkueilla on yksi ottelu pelaamatta.
Honka ja TPS kohtaavat ensi lauantaina Espoossa kummankin viimeisessä ottelussa. TPS:lle riittää suoraan nousuun tasapeli, kun taas Honka tarvitsee TPS:n ohittamiseen voiton.
OPS on kolmanneksi viimeisenä eli kahdeksantena. OPS varmisti murskatappiosta huolimatta sarjapaikkansa, kun yhdeksäntenä sarjassa oleva Gnistan hävisi Turussa TPS:lle. Eroa Gnistaniin on ennen viimeistä ottelua viisi pistettä.
Uusimmat
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
19:00
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:51
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – supervireinen Oliver Kapanen ohitti Kanadan tähtijunnun maalipörssissä!
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
Lataa lisää