Video legontyönnöstä paljastaa kimalaisten taidon ratkaista ongelmia – "Hämmästyttävä osoitus niiden älykkyydestä"
Kimalaiset ymmärtävät yhteistyön ja tiimityöskentelyn merkityksen, osoittaa tuore suomalaistutkimus.
Puutarhassa hyörivä pörröinen kimalainen on paitsi erinomainen pölyttäjä myös nokkela tiimityöläinen, jos Oulun yliopiston tuoreeseen tutkimukseen on uskominen.
Uusien tutkimustulosten perusteella kimalaiset oppivat työskentelemään yhdessä ratkaistakseen vaativia tehtäviä ja näyttävät ymmärtävän myös parinsa roolin tiimityöskentelyssä.
Kokeissa kimalaisia opetettiin muun muassa työntämään legopalikkaa yhdessä päästäkseen käsiksi palkintoon.
Aiemmin on ajateltu, että yhteistyökyky on monimutkainen ilmiö, joka on tyypillistä lähinnä isoaivoisilla nisäkkäillä, kuten ihmisillä ja simpansseilla, yliopisto kirjoittaa tiedotteessaan.
– Tulokset viittaavat siihen, että kimalaisilla on kyky tunnistaa ja reagoida kumppaninsa läsnäoloon ja liikkeisiin, mikä on hämmästyttävä osoitus niiden sosiaalisesta älykkyydestä, tutkimusta johtanut eläinekologian dosentti Olli Loukola kertoo tiedotteessa.
Ennen kumppanin saapumista kimalaiset eivät olleet kovin halukkaita työntämään palikkaa ja viivästyttivät ensimmäistä työntöään. Ne työnsivät palikkaa mieluiten, kun tiimikaveri oli läsnä.
Kimalaiset, jotka oli koulutettu työntämään palikkaa yksin, eivät osoittaneet vastaavaa käyttäytymistä.
Toisessa kokeessa kimalaiset kävelivät kahden rinnakkaisen, läpinäkyvän tunnelin läpi ja päästäkseen käsiksi palkintoon niiden piti koskettaa ovea tunneleiden päässä yhtä aikaa parinsa kanssa.
Havaittiin, että kimalaiset hidastivat vauhtiaan ja odottivat pariaan ennen oven koskettamista toisin kuin yksin kulkeneet kimalaiset.
Kumppanin kanssa treenatut kimalaiset myös pysähtelivät tunnelissa ja kääntyivät takaisin, jos tiimiparia ei vielä näkynytkään.
Tulokset viittaavat tiedotteen mukaan siihen, että kimalaisten yhteistyö perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja että ne ymmärtävät kumppaninsa merkityksen yhteistyössä.
– Tutkimus voi vaikuttaa laajempaan ymmärrykseen eläinten käyttäytymisestä ja evoluutiosta. Se voi myös inspiroida uusia tutkimuksia sosiaalisen älykkyyden ja yhteistyökyvyn kehityksestä eri eläinlajeilla sekä sovelluksista esimerkiksi teknologiaan, robotiikkaan ja lääketieteeseen, Loukola sanoo.
– Parempi ymmärrys eläinten monimutkaisesta käyttäytymisestä ja kyvyistä voi kasvattaa kiinnostusta ympäristönsuojeluun ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen, hän lisää.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Proceedings of the Royal Society B -tiedelehdessä.
Jutun alusta voit katsoa, miten kimalaiset suoriutuivat kokeista, joissa työnnettiin muun muassa legopalikkaa.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää