Janne Katajalle sataa kiitosta rehellisestä konkurssipuheesta: "Todella hyvä, rohkea ja koskettava puheenvuoro"

Janne Katajan konkurssiaiheinen livelähetys on kerännyt lyhyessä ajassa runsaasti kommentteja.

Yrittäjä-näyttelijä-juontaja Janne Kataja  kertoi maanantaina 15. huhtikuuta Instagram-tilillään yrityksensä Hihhihhii Oy:n jättäneen vapaaehtoisen konkurssihakemuksen.

Kahdeksan osakkaan Hihhihhii Oy:n toimialaan on kuulunut niin elokuvien sekä videoiden tuotanto, tapahtumatuotanto, radio- ja tv-toiminta sekä lelukauppabisnes. Ensimmäinen Pieni lelukauppa perustettiin alkujaan Riihimäelle ja myöhemmin toiminta laajeni Helsingin sekä Tampereen Stockmann-tavarataloihin. Yhtiön viimeisin elokuva on tällä hetkellä teattereissa levityksessä oleva Kyllä isä osaa, joka sai ensi-iltansa maaliskuussa. 

Kataja kommentoi konkurssiuutista Instagramissa pitämässän livelähetyksessä tiistaina 16. huhtikuuta. Kataja kertoi rehellisessä livelähetyksessä konkurssiin johtaneista syistä. Kyyneleiltä ei lähetyksen aikana säästytty.

Katajan livelähetys on katsottavissa myös jälkikäteen hänen Instagram-tililtään. Julkaisun kommenttikenttään on jätetty muutaman tunnin aikana satoja tsemppiviestejä.

– Todella hyvä, rohkea ja koskettava puheenvuoro. Paljon voimia ja sinä jos kuka kukoistat yrittäjänä silmänräpäyksessä mihin ikinä seuraavaksi ryhdytkään. Näyttelijänä, esiintyjänä ja taiteilijana loistat aina kaikesta huolimatta! juontaja Ellen Jokikunnas kirjoittaa.

– Voimia kaikille teille. Hieno avaus tilanteesta ja etenkin yrittäjyydestä, arvostan, laulaja Irina kommentoi.

– Hieno kirkas puheenvuoro, tunteet näkyvissä. Arvostan kuuhun ja takaisin, näyttelijä Sari Siikander kirjoittaa.

– Voimia ihana, rohkea Janne, näyttelijä Anna-Maija Tuokko toivottaa.

– Ette ole epäonnistuneet vaan tehneet kaikkenne ja yrittäneet, ja kovasti tsemppiä tähän hetkeen.

– Rohkeaa yrittämistä, nämä ajat ovat niin vaikeita. Tsemppiä paljon tulevaan, olet hieno ja aito tyyppi, upea näyttelijä, tuotat paljon iloa ihmisille, tunteellinen ja huolehtiva isä, arvostan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Katajan mukaan yrityksen suurimmaksi haasteeksi muodostuivat poikkeukselliset ajat: koronapandemian vuoksi lelukauppojen sisäänostokustannukset kasvoivat ja Ukrainan sodan vuoksi keskiosto heikentyi. 

– Meillä oli koronan myötä kohonneet sisäänostokustannukset ja Putinin myötä merkittävästi pienentynyt keskiosto, jolloin samalla asiakasmäärällä ei enää saatu samaa liikevaihtoa, hän kertoi.

– Kaikista pahin tilanne oli se, että kun rajat menivät kiinni, niin täältä poistui esimerkiksi Helsingin Stockmannilla isoa osaa näytelleet venäläiset turistit ja viime kesänä myös merkittävä määrä loistoristeilijöistä, jotka ovat olleet aikaisempien toimijoiden aikana merkittävä kivijalka kaupassa, hän jatkoi.

Katajan mukaan vaikeista ajoista olisi voitu päästä yli, mikäli toimitilakustannukset olisivat olleet kohtuullisemman hintaiset. Konkurssia yritettiin hänen mukaansa välttää viimeiseen saakka.

Lue myös:

    Uusimmat